Karhun karjahtelua Espoosta

Kovempia rangaistuksia rattijuopoille

  • Jarrutusjälki
    Jarrutusjälki

Lammilla eilen illalla moottoripyörä kuljettajineen jäi autolla liikkuneen rattijuopon yliajamaksi. Rattijuoppo pakeni paikalta, mutta sivullisten ansiosta autosta saatiin senverran tuntomerkkejä, että kuljettaja saatiin kiinni ja hän puhalsi 2,61 promillea. Moottoripyörän kuljettaja taistelee hengestään sairaalassa. Tapauksesta on uutisoinut lähes kaikki suurimmat mediat.

Olen itse moottoripyöräilijä ja tapaus tottakai koskettaa minua syvästi. Välitän lämpimät toivotukset kyseiselle moottoripyöräilijälle ja hänen lähipiirilleen ja toivon, että hän toipuu kuntoon. 

Moottoripyöräilijä on aina heikossa asemassa kun onnettomuus sattuu. Haluaisinkin tässä yhteydessä muistuttaa kanssatielläliikkuja siitä, että moottoripyöränkin päällä kulkee ihminen. Elävä, tunteva, hengittävä olento. Älä ota turhia riskejä ohituksissa, risteyksissä tai muissa tilanteissa ja älä aja liian lähellä. Oikea turvaväli on 3 sekuntia. Minäkin haluan turvallisesti perille.

Rattijuopot ovat todella merkittävä riski kenelle tahansa tiellä liikkuvalle. Suomessa rattijuopot saavat aika vähäisiä rangaistuksia verrattuna moniin Euroopan maihin. Suomessa tulisi ottaa käyttöön samantapainen rangaistusasteikko kuin Slovakiassa on. Siellä jokainen kiinni jäänyt rattijuoppo joutuu käymään testeissä, joissa tutkitaan onko henkilöllä alkoholiongelmaa, ja jos ongelma todetaan, ajokortti otetaan pois hoitojen ajaksi. Törkeästä rattijuopumuksesta saa vankeutta ja ajo-oikeus lähtee vähintään vuodeksi. Uusimisesta rangaistus kovenee, ja kolmannesta kerrasta kortti lähtee pysyvästi.

Suomen malli tulisi olla seuraavanlainen: Ensimmäisestä rattijuopumuksesta tuomitaan tuntuviin sakkoihin ja yhdyskuntapalveluun. Törkeästä ratista menettää ajokortin vähintään puoleksi vuodeksi, tuntuvat sakot ja yhdyskuntapalvelus. Uusijoilla rangaistus kovenee, ja kolmannesta törkeästä ratista kortti pois loppuelämäksi. Jos korttinsa menettänyt tavataan auton ratista ja etenkin jos hän on humalassa, tuomitaan merkittäviä määriä yhdyskuntapalvelua (puhutaan sadoista tunneista, jopa yli tuhannen). Yhdyskuntapalvelu määrätään pakolliseksi, ja sitä ei voi sovittaa ehdottomaksi vankilatuomioksi. Myös alkoholiriippuvuuden hoitoonohjausta tulee tehdä.

Nykyisiä promillerajoja ei tule muuttaa.

Vain rangaistuksia koventamalla viestitämme, että olemme tosissamme asian kanssa. Kunnollinen kiinnijäämisen- ja rangaistuksenpelko jyskyttää kyllä sellaisen ihmisen takaraivossa, jolla olisi aikeet lähteä ajamaan kännipäissään ja saattaa hyvinkin estää ajamaan lähtemisen. Kiinnijäämisen pelosta ja mitä toimenpiteitä se vaatii, kirjoitan myöhemmin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (67 kommenttia)

Pjotr Hadermann

Ainoa joka tuohon auttaisi olisi alkoholin saatavuuden lisääminen. Mikä on sallittua ja jokapäiväistä ei kiinnosta kauan ihmisiä.

Olen asunut kauan maassa, jossa kaikissa kaupoissa on alkoholia myynnissä. Se ei kiinnosta erityisesti ketään. Jotain uutuutta tulee joskus maistettua.

Tiukat säännöt ja määräykset herättävät aina joissakin yksilöissä vastareaktion.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Auton valtiolle ottamisessa on se ongelma jos kulkuväline on molempien perheenjäsenen nimissä, niin silloi rankaistaisiin myös syytöntä.

Pjotr Hadermann

Miksi ette ehdota teloittamista, kun sitä kuitenkin mietitte?

Pekka Heliste

Rattijuopa on vaarallainen lähinnä itselleen ja kavereilleen. Lähes kaikki rattijuopon tappamat ovat rattijuoppo itse tai hänen kyydissään olleet.

Ulkopuolisia kuolee n 5 kpl per vuosi, liikaa sekin, mutta yhteiskunnassa on aina riskejä ja niitä voidaan vähentää.

Persujen lääke joka ongelmaan yhteiskunnassa on rangaista jotakin mitä kummallisemmilla rangaistuksilla.Työttömiäkin pitäsi potkia päähän ja potkimiskeinoihin panostetaan todella.
Mitään muuta ratkaisua mihinkään ongelmaan ei ole.

Tämä lynkkausmentaliteetti lähtee varmaan persujen huonosta itsetunnosta, aina pitää löytää itseä huonompi, jota pitää potkaista

Käyttäjän mattihaapala94 kuva
Matti Haapala

Kappas! Siellä Heliste puolustaa rattijuoppoa, joka pisti vastaantulleen elämän pilalle, silmästä näon pois ja antoi työkyvyttömyyden. T. rattijuopon uhri

ÄLÄ VÄHÄTTELE TÄTÄ ONGELMAA!

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Rattijuopot ovat asennevammaisia, joita Pekkakin haluaa paapottavan. Nykyiset rangaistukset eivät toimi, kovemmatkaan eivät saa lainlaatijoissa ja oikeusoppineissa kannatusta. Jatketaan Pekan viitoittamalla tiellä eli paapotaan ja juotetaan, kunnes ovat kykenemättömiä mihinkään.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

On Sinun tulkintaa, kun nykyisten olosuhteiden muutos on tilanteen heikentämistä. Etkä tuo keskusteluun omia ehdotuksia asioiden kehittämisestä.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

P.H.>Rattijuopa on vaarallainen lähinnä itselleen ja kavereilleen. Lähes kaikki rattijuopon tappamat ovat rattijuoppo itse tai hänen kyydissään olleet.

ooo

Juuri noin.
Tuo unohtuu uutisnikkareiden kirjoituksista lähes aina.
--

Jossakin lehdessä oli mielenkiintoinen ehdotus: Velvoitetaan rattijuoppoustuomion saanutta pitämään autonsa takalasissa tarraa, joka kertoisi että hänet on tuomittu rattijuoppoudesta, samaan tyyliin kun aiemmin käytettiin 80 lätkää.

Käyttäjän mattihaapala94 kuva
Matti Haapala

Tämä asia koskee minua kaksinkerroin: olen (satunnainen) (kevyt)moottoripyöräilijä ja lisäksi rattijuopon uhri seitsemän vuoden takaa.

Olen ehdottomasti samaa mieltä, että rangaistuksia tulisi koventaa (pääsi tämä äitini työnkyvyttömäksi pistänyt hyvin vähällä). Törkeästä tulisi aina ottaa kortti pois ja auto valtiolle: aseet otetaan humalaiselta ampujalta aina pois, autokin on ase rattijuopon käsissä.

Sen sijaan olen hiukan eriävää mieltä promillerajoista. Mielestäni sen tulisi laskea 0,2 promilleen, mutta rangaistustavat olisivat eri henkilön ajaessa 0,2-0,49 humalassa. Uskoisin rikesakon olevan hyvä käytäntö: Ihmiset laskeskelevat omaa humalaansa ja päätyy auton rattiin maistiaisissakin. Sakon uhka viestittäisi selkeämmin, että jos otat, et aja.

Joachim Seetaucher

Olen kategorisesti aina vastustanut promillerajan alentamista 0,5:stä, mutta jos niin menetellään, niin tuo rikesakkoehdotuksesi on oikea tie.

Tutkimusten mukaan alle 0,5 promillea alkoholia veressä ajava ajaa keskimäärin varovaisemmin ja tunnollisemmin kuin keskimäärin täysin raittiit kuskit. Ongelma on nimenomaan oikeassa kännissä ajavien kohdalla.

Tuo humalan laskeskeluhan ei poistu promillerajoja rukkaamalla miksikään, koska henkilö, joka alkoholia on juonut, joutuu joka tapauksessa "laskeskelemaan" milloin hän seuraavan kerran voi ajaa. Alempi promilleraja tarkoittaa vain tuollaiselle laskeskelulle erilaista perustaa ja pitempää aikataulua laskeskelun tulokseksi.

Pekka Heliste

Onhan nota sattunut omalle kohdallekin

Ryöstön yheydessä hakattiin tajuttomaksi ja sairaalaan ja jäljelle jäi pieni luki-häiriö.

Pommi oli vielä hengen, mutta satumainen onni pelasti, olin pylvään takana ja pommi räjähti toisella puolella

Kalsnikovilla yritteiin ampua , mutta onneksi ohi

Pienempiä rosvouksia, uhkailuja etc on paljon.

Mutta eivät nuo tapahtumat ole saaneet minua vaatimaan kovempia rangaituksia

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Nollatoleranssi olisi selkeämpi viestinä.

Joachim Seetaucher

Olisihan se selkeämpi, mutta virheellinen. Elämän tarkoitus ei ole pelkästään se, että puhaltaa nollan silloin kun poliisi pysäyttää.
Elämään kuuuluu myös saunakalja, lasillinen viiniä ruoan kanssa, herran pyhä ehtoollinen ja kuohuviiniskoolaus sukulaistyttären YO-juhlissa koivun oksien alla.

Parempi pureutua lainsäädännössä siihen itse ongelma-alueeseen kuin alkaa simputtaa vastuullisia ihmisiä.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen Vastaus kommenttiin #24

Totta kai kuuluu. Samoin siihen kuuluu hieman malttia autoiluun lähtemisessä valitsemiesi esimerkkien jälkeen.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll Vastaus kommenttiin #24
Artturi Noitalahti

"Nollatoleranssi olisi selkeämpi viestinä."

Entäs sitten kun se on tehty?

Pjotr Hadermann

Kerro Matti miksi suomalaiset ajavat humalassa autoa?

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Myös lähipiirin tulisi puuttua siihen, jos joku aikoo lähteä ajamaan humalassa. Veikkaan, että osa ongelmaa on se, että kesämökkien grillijuhlilla katsotaan läpi sormien sitä, jos jotkut vieraat lähtevät maistissa maantien päälle siksi, että "eihän siellä kuitenkaan tähän aikaan paljoa liikennettä ole".

Joachim Seetaucher

Eiköhän joku lähipiiristä tuollaisessa tapauksessa puutukin asiaan, jos kyseessä on todellakin riskikuski humalan suhteen. Sen sijaan pienempi alkoholimäärä, joka ei vielä ole vaikuttanut puheeeseen tai motoriikkaan, ei varmaankaan kesäisellä mökkitiellä ole turvallisuusongelma eikä se alue, jonka pohjalta rattijuoppouskeskustelua kannattaa käydä.

Suomessa asiaan kiinnitetään kyllä enemmän huomiota kuin Keski-Euroopassa, jossa periaatteessa ovat samat promillerajat. Olin kerran Sveitsissä sikäläisen firman toimitusjohtajan järjestämillä illalliskutsuilla, joista firman myyntipäällikkö lähti ajamaan kotiin kovassa mäiskeessä. Ajoi ensin väärään suuntaan katua ja kääntyi sitten takaisin. Seuraavana päivänä toimitusjohtaja - siis hänen pomonsa - huomautti hänelle, että seuraavan kerran saat ottaa yhden paukun vähemmän. Hän vastasi naureskellen: "Seuraavan kerran otan yhden enemmän!"

Vastaavasti Italiassa istuimme kerran porukalla Como-järven rannalla eräässä kylässä illallisterassilla. Italialainen kaverini joi illallisen aikana kaksi pulloa valkoviiniä ja oli selvästikin jonkin verran tuiskeessa autollensa astellessaan laskumme maksettua. Poliisiauto oli sattumalta paikalla ja tuli koputtamaan hänen autonsa ikkunaan. Kun hän avasi ikkunan, niin poliisi varoitteli, että pienellä vuoristotiellä täytyy olla hyvin varovainen. Kaveri kiitteli ja pani menoksi.

Pasi Viertola

Luulisin että tehokkaampi tapa vähentää rattijuoppoja liikenteessä olisi kiinnijäämisriskin lisääminen. Miten se tehdään, siihen minulla ei ole vastausta. Lisää liikennevalvontaa?

Joachim Seetaucher

Kiinnijäämisriski vähentää varmasti lieviä rattijuopomustapauksia, mutta ei kaikkein törkeimpiä.

Jouni Haimi

Niin pasi ehkä noinkin mutta periaateessa jokainen kiinijäänyt on ajanut kännissä enne kuin jäi kiini ja olenainen kysymys on se ettei ajeta metriäkään.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Onkohan suomalaisilla geneettinen tai kulttuurinen perusta alkoholin väärinkäytölle?

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

On. Venäjällä on nollatoleranssi juuri siksi.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kulttuurinen perusta, ei geneettinen.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Veikkaan kuitenkin, että geneettinen ei sekään ole poissuljettu. Ja jos näin on, niin onko sitä taipumusta kännissä kaahailuun vähennettävissä?

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#22
Sitä lienee pohdittu niin kauan kuin suomalaisia on ollut olemassa.

Samaan sarjaan taitavat kuulua intiaanit, eskimot, venäläiset....ja mitä niitä muita nyt olikaan ... taiteilijat, toimittajat, yleensäkin luovan työn tekijät, ...merimiehet, maalarit,..

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Rattijuopumus on erittäin lievä rikos. Jos salakuljetan viinaa, menetän välineeni(vene/auto) valtiolle.

Miksi ei rattijuopon autoa tuomita heti valtiolle. Aivan sama, onko auto oma tai lainattu. Korvatkoon välineen lainaajalle.
Toimitaan näin heti ensimmäisestä kerrasta, on sitten kyseessä ollut onnettomuus tai ratsia.

Joachim Seetaucher

Siinä tapauksessa ainoastaan törkeissä tapauksissa.

Olisi kohtuutonta, että 0,49 promillen kuski jatkaisi matkaa poliisin ystävällisen käden heilautuksen saattelemana, mutta 0,5 promillen kuski menettäisi heti autonsa valtiolle.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Jos raja on 0,5 niin on ja minun linjalleni. On esityksiä, että rajan tulisi olla nolla. Tämänpäiväinen käytäntö on kuitenkin +-0.

Joachim Seetaucher Vastaus kommenttiin #27

Kohtuutonta! Kyllä siinä joku lineaarisesti nouseva rangaistusasteikko pitää olla. Mittausvirheetkin jo aiheuttavat poikkeamia. Äärimmäinen välitön rangaistus auton menettäminen valtiolle voisi olla perusteltu vain silloin, kun tosiasiallisesti on vaarantanut liikennettä eikä vain teoreettisesti tai tilastollisesti.

Kännykkään puhuja tai tekstareita lähettelevä autokuski vaarantaa varmasti enemmän kuin tarkkaan ajava pirteä 0,5 promillen kokenut kuljettaja. Jos vain alkoholin johdosta menettää autonsa valtiolle, mutta ei muusta vaarantamisesta, niin se on jälleen kerran yksi esimerkki alkoholiin liittyvien omituisten moraalinäkemysten vaikutuksesta lainsäädäntöön.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen Vastaus kommenttiin #29

Siksi nollatoleranssi on paikallaan.

A.A. Remes Vastaus kommenttiin #29

Onhan erikoistapauksia jolloin saa kuljettaa autoa humalassakin, mutta nämä ovat asia erikseen.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Törkeiden rattijuopumusten yhteydessä aiheutetut kuolemat tulisi rinnastaa tappoon ja rangaistukset määrätä sen mukaan.

Joachim Seetaucher

Eiköhän noin olekin asian laita, ainakin se rinnastetaan kuolemantuottamukseen. Sama pätee myös silloin, jos autolla kaahaa piittaamatta selvin päin jonkun sääntöjä noudattaneen uhrin päälle.

Vankeutta tuli ainakin sille kuskille, joka tappoi koulutytön Helsingin Munkkivuoressa suojatiellä. Hän oli selvin päin. (Siis se kuski).

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Murhaan. Tai tappoon, jos on näyttöä harkitsemattomasta ratkaisusta lähteä autoilemaan päihtyneenä.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Jarmo, sie olet ihana persu. Just siun kaltaisia antipersut halajaa.

Samael Kaarna

Rattijuoppo on kyllä surkea olento.

Joachim Seetaucher

"Rattijuoppoudesta ovat saaneet tuomion mm. seuraavat julkkikset:
Heikki Haavisto, Toni Halme, Arto Javanainen, Ahti Karjalainen, Antero Kekkonen,Jasmin Mäntylä, Irwin, Neumann, Matti Nykänen, Joni Nyman, Ristomatti Ratia,Sirpa Pietikäinen, Tanja Saarela (Karpela, Vienonen), Mika Salo, Timo Seppälä, Jan Vapaavuori."

Tuosta copypeistaamastani listasta puuttuu ainakin Silvia Modig, ei oikeastaan niinkään surkea - vasuriksi siis. Niin, ja Vesa Keskinen ...

Samael Kaarna

Millä lailla tuo sinun julkkisfanituksesi tekee ko. henkilöistä vähemmän surkeita? Ei millään lailla. Onko sinusta kännissä ajeleva sitten jotenkin kuuli hahmo?

Harrastan kohtuupäihtymistä, mutta olen sen verran vähemmän surkea etten mene rattiin päihtyneenä.

Joachim Seetaucher Vastaus kommenttiin #36

Pukkasin listan siksi, että yleinen kuva rattijuopoista on ihraa suun pielestä valuttava tatuoitu kaljupää linnankundikarju, joka ei selvinpäinkään piittaa kenestäkään mitään.

Heitä on laidasta laitaan, miehiä ja naisia, sympaattisia ja vähemmän sympaattisia, ihailtuja, palvottuja, vihattuja, siis kaikkea persoonaa maan ja taivaan väliltä. Ja suurin osa heistä ei ole aiheuttanut vaaraa liikenteessä, vaan ovat kärynneet vain satunnaisesti.

Tuntuu toivottomalta suomalaisessa mielipideilmastossa saada viestiä läpi. Se ei onnistune ennen kuin viestin vastaanottaja on itse elänyt toisenlaisessa kulttuurissa, vaikkapa Ranskassa, Espanjassa tai Italiassa tarpeeksi kauan ja vapautunut omasta äidinmaidossaan imeneestä kulttuuriasenteesta edes jossain määrin.

Perussyynä suomalaiseen asennoitumiseen on suomalaisessa alkoholikulttuurissa, jossa humala käsitteenä intuitiivisesti koetaan rajuna, väkivaltaisena tai kahjopäisyyttä aiheuttavana tilana. Mutta kuten sanoin, ei teikäläisille mene asian punainen lanka perille, lienee turha yrittääkään.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Sirpa Pietikäisen muistelen sanoneen, että selvin päin hän ei ikinä ajaisi autoa kännissä. Olen valmis nimeämään sen lieventäväksi asianhaaraksi.

Samael Kaarna Vastaus kommenttiin #38

On meillä viisaita ja uskottavia päättäjiä.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll Vastaus kommenttiin #38

#38

....joo.... on paljon ihmisiä, jotka eivät selvään päähän viinaa ota...

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Onko liikennejuopumus loppujen lopuksi liikenneturvallisuus- vai päihdeongelma? Minusta tuntuu, etten missään tapauksessa lähtisi kännissä rattiin, koska tarkkaavaisuuteni ja keskittymiskykyni ovat silloin ratkaisevasti huonommat kuin selvänä. Rangaistusasteikolla en katso omassa toiminnassani olevan merkitystä.

William Green

Vanha kansa kertoo että ennen vanhaan rattijuopot laitettiin vähintään vankilaan ja usein pakkotyöhön. He rakensivat lentokenttiä ja teitä. Ilmeisesti se ei kuitenkaan vähentänyt rattijuopumuksia tai sitten rangaistuskäytäntö muuttui muista syistä. Nythän tilanne on pääkaupunkiseudun ulkopuolella se että käry käy harvemmin ellei onnettomuutta satu koska poliiseja ei ole ja liikenteenvalvonnan hoitavat kameratolpat.

Siinä vaiheessa kun vahinko on jo tapahtunut on ikään kuin myöhäistä enää tehdä mitään. Sanotaan ettei autoa kortilla ajeta. Eipä niin mutta olisihan sekin jo teknisesti mahdollista. Kortti lukulaitteeseen ja auto käyntiin. Kortissa mikrosiru jota ei kopioida millään kiinalaisella 15 euron laitteella. Eihän sekään mitään takaa eikä alkolukko ole välttämättä este mutta kyllä se aika paljon rajoittaa ja hidastaa ja jää varsinkin kaikkein kännisimmiltä ohittamatta ja hehän sen suurimman riskin aiheuttavat.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Hyvä idea tuo mikrosiru ajokorttiin. Samoin rattijuopot voisivat menettää työnsaantimahdollisuuden paikoissa, joissa pääsevät ajamaan ajoneuvoa. Tällä sabluunallahan lakia luetaan muiden rikosten osalta lasten ja nuorten kanssa työskenteleville. Tuomiot eivät kovene, mutta rikoksen tekeminen ei kannatakaan.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

auto humalaisen käsissä on yhtä vaarallista kuin istuttaisi lapsen risteilyohjusten laukaisujärjestelmän viereen.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

1) Yhdyskuntapalvelu rangaistuksena on sosiaalista idiotismia: "Rangaistukseksi määräämme sinut toimimaan yhteiseksi hyväksi".

2) Rattijuoppo, joka aiheuttaa jonkun muun joutumisen sairaalaan, tulee tuomita tapon yrityksestä.

Ei siinä sen kummepia muutoksia tarvita. Kortin pois ottaminen on yhtä tyhjän kanssa, niin kuin todellisuus on osoittanut: ajamiseen tarvitaan auto, ei korttia, ja "paatunut" rattijuoppo ajaa sitten ilman korttia.

Jari Vuorinen

Kun ne penteleet ei oikeen usko vaikka rangaistaan kovemalla kädellä.Humalassa rattiin menevä on holtittomassa mielentilassa.

Tinassa tai laitamyötäsessä tai tenuhuurussa kun ne ei muista rangaistuksista yhtikäs mitään,vaan örveltävät rattiin.

Rangaistusta koventamalla ei saavuteta toivottua hyötyä.

Kuolemantuomio vois tehota mutta mutta...

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Siksi William Greenin ehdottama mikrosirullinen ajokortti olisi toimiva rajoitin.

Artturi Noitalahti

Miksi noin monimutkainen rangaistusmenettely? Heti ensimmäisen käryn jälkeen rattijuoppo pitää panna valitsemaan joko elinikäinen alkolukko tai elinikäinen ajokielto. Ja alkolukko tietenkin omalla kustannuksella.

Joachim Seetaucher

Olipa tähän ketjuun tullut vyörytystä viimeisen parin tunnin aikana. Toinen toistaan paremmaksi pannen, puhutaan risteilyohjuksista kuolemantuomioon. Ja sitten joku toteaa välissä, että "Suomessa vain hyssytellään".

Tulee mieleen tapaus, kun eräänä aamuna lontoolaisessa lähijunassa kaikki olivat haudan vakavia eikä normaalia iloista puheensorinaa kuulunut. Kaikki tuijottivat apaattisesti eteensä. Lehden otsikossa luki: "UK hast lost"

Ei ... kyse ei ollut toisesta maailmansodasta tai sen taisteluista, vaan tapaaus sattui 70-luvulla. Englanti oli hävinnyt rugby ottelun Etelä-Afrikalle. Sitten muuan herrasmies katkaisi hiljaisuuden todeten: "We don't take it seriously enough!"

Vesa Väyrynen

Todellisen ongelman muodostavat alkoholistit. Ne ajavat humalassa määräämmepä minkälaisia rangaistuksia tahansa. Promillerajoilla ei heidän suhteensa ole mitään merkitystä, sillä he ylittävät rajan olipa se mikä hyvänsä. Auton takavarikointi on ainoa keino vaikeuttaa humalassa ajoa. Mikäli valitsemme ainoana keinona kovat vankeusrangaistukset, meillä on kohta 10 000 juoppoa kokoajan telkien takana ja 100 000 jonottamassa vuoroaan lusimiseen. Miljardi vuodessa ei taida riittää kustannukseksi?

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen
Joachim Seetaucher

Joo, ja katsastuksessa ilmainen vodkapaukku, jotta katsastusinsinööri voi todentaa lukon toimivuuden. Erityisasetuksella sallittaisiin katsastuksesta kotiin ajaminen.

(P.S. eiköhän autoissa ala olla jo tarpeeksi toimintahäiriötilaan menevää elektroniikkaa.)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #71

Eiköhän meillä löydy vapaaehtoisia koestajapuhaltajia juomapalkalla?

Joachim Seetaucher Vastaus kommenttiin #72

Suomessa kun on se minimipalkkalaki. Sillä kyllä saataisiin katsastusasemille varmaan aika hyvin työkkäristä porukkaa. Toimenkuva: olla kännissä klo. 8.00 - 16.00. Selvinpäin työpaikalle tulevalle annetaan potkut.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #73

Otetaan osaksi kuntouttavaa työtoimintaa. Korotettu kulukorvaus Alkon lahjakortilla.

Artturi Noitalahti

(70.) Tulihan se sitten tämäkin aivopieru. Eikö myös samalla siveysvyö kaikille naisille? Hehän ovat kaikki potentiaalisia huorintekijöitä ilman siveysvyötä.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Oliko kellään faktoja näihin kysymyksiin:

Onnettomuudet yli 0,1 ja alle 0,5 promillea, syy alkoholin takia alentunut ajokyky

Onnettomuudet yli 0,1 ja alle 0,5 promillea, muut syyt (väsymys, lääkkeet)

Onnettomuudet ei promilleja, syy vanhuus, kolmiolääkkeet (ei voida todentaa) tai niiden yhdistelmät.

Onnettomuudet, alkoholi nollaa mutta huumeet.

Onnettumuudet yli 0,5 promillea, no matter what.

Onnettomuudet 0 promillea ja huumevapaat.

Nimimerkillä: en suostunut raivoraittiin isoisäni kyytiin viimeiseen 10 vuoteen.

Käyttäjän suvikarhu kuva
Suvi Karhu

Olen tutustunut tarkemmin vain moottoripyöräilijöille aiheutuviin onnettomuuksiin. Niistä voi oppia itse paljon ja oppia näin ennakoimaan omassa ajossaan ja karsia turhat riskit pois.

Tässä opas aiheesta: http://www.liikenneturva.fi/multimagazine/web/mita...

25% moottoripyöräilijöiden kuolemankolareista on johtunut liian suuresta nopeudesta, jolloin suistuttu ulos tieltä.

24% on humalassa ajettu ulos tieltä tai törmätty johonkin.

22% tapauksissa vika ei ole ollut moottoripyöräilijässä / aito vahinko

15% tapauksissa moottoripyöräilijä on kaahannut, keulinut tai muuten koheltanut.

13% tapauksissa moottoripyöräilijä on poikennut merkittävästi muun liikenteen rytmistä (ns. tilannekohtainen ajonopeus)

Luen myös Moottori-lehden kuolemankolarien palstaa ahkerasti. Mutu-tuntumalla lukemani perusteella arvioin, että kaikista kuolonkolareista Suomessa n. 25% on itsemurhia raskaan kaluston eteen. Joskus liittyy alkoholi, joskus ei. Ylinopeus on myös merkittävä syy, ajetaan liian kovaa, ja auton hallinta menetetään syystä tai toisesta.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Mutta eikö moottoripyöräkortin ja moottoripyörän hanki erittäin pieni osa ihmisistä? Miulla ei ole moottoripyörään rahaa, halua tai sen ajamiseen korttia.

Käyttäjän Tronic kuva
Lasse Kärkkäinen

Vaikka blogistilla on usein ollut hyviä ideoita, menee esitetty rangaistusasteikko kyllä metsään.

Perusmuotoinen rattijuopumus ei ole kovinkaan kummoinen rötös, vaan saattaa helposti sattua vahingossakin, jos poliisin mittari sattuu näyttämään hiemankin yli sen 0.5:n (oma mittari ei välttämättä ole yhtä luotettava). Mielestäni on ihan asiaankuuluvaa, että kuskikin voi juoda muutaman, eikä tarvitse ihan nollalinjalla mennä, vankeusrangaistusten uhalla. Jo nykyisin määrättävät päiväsakot ovat alle promillen lukemista melkoinen rangaistus.

Ehdoton vankeusrangaistus toistuvista ja varsinkin törkeistä rattijuopumuksista kyllä auttaisi, jos ei pelotteena niin vähintäänkin pitämällä juopon pois liikenteestä tuomionsa ajan. Nykyisin tapana on määrätä pieniä määriä ehdollista, ja jopa uudelleen rattijuopumukseen koeaikana syyllistyville edelleen ehdollista, jossa pääsee melkeinpä helpommalla kuin pelkän sakkotuomion saadessaan.

Voitaisiinko siis saada lievistä teoista nykyistä lievemmät rangaistukset, mutta toistuvasti lakia rikkoville oikeaakin vankeutta? Sama koskee muitakin rötöksiä, myös niitä, joiden edessä poliisi ja oikeuslaitos ovat nyt voimattomia.

Esimerkiksi 200-300 euron arvoisia esineitä näpistelevä voro joutuu kiinni jäädessään palauttamaan tavaran ja saa rangaistukseksi n. 15 päiväsakkoa. Ei vaadi kummoisiakaan hoksottimia huomata, että voro pääsee moisissa puuhissa helposti voitolle, jos ei ihan joka kerta jää kiinni (jos ylipäätään joutuu sakkojaan edes maksamaan). Näpistyksestä ei ole mahdollista tuomita vankeutta, joten voro saa jatkaa hommiaan vapaasti kerta toisensa jälkeen.

Käyttäjän JariKorpela kuva
Jari Korpela

Mielestäni jos rattijuoppo aiheuttaa onnettomuuden jossa kuolee ihminen, tulisi tuomio tulla taposta. Kännissä ajaessa asetetaan kanssaihmiset hengenvaaraan. Yliajaminen ei ole vahinko vaan välinpitämättömyyttä muiden turvallisuutta kohtaan. Humala ja sekava tila ei voi ainakaan olla lieventävä asianhaara kun ei "tiennyt eikä muista mitä teki".

Olen samaa mieltä että suomessa pitäisi määrätä paljon enemmän yhdyskuntapalvelua rangaistuksiksi eri rikoksissa. Pelkät vankilakustannukset menevät yhteiskunnan maksettavaksi kuitenkin, jonka vuoksi ehdollisia jaetaan ennemmin ettei mene veronmaksajien rahoja. Vanki voi elää vankilassa parempaa elämää kuin moni köyhä, vaikka hintana onkin vapaus. Ehdonalaisen sijaan yhdyskuntapalvelu olisi parempi.

Eräs ongelma on myös se, että koritta ajosta ei pahemmin rangaista. http://www.savonsanomat.fi/savo/mies-jai-kymmenenn...
http://www.hs.fi/kotimaa/a1305611720747
Näitä on lukuisia ja usein kortitta-ajajat ovat juuri näitä juoppoja tai huumeriippuvaisia.

Toimituksen poiminnat