Karhun karjahtelua Espoosta

Palkkaa 2500€/kk ja turpiin viikottain, kuulostaako hyvältä diililtä?

  • Kuva on lavastettu
    Kuva on lavastettu

Mummo hakkasi vanhainkodin työntekijän – naisuhrille 20 tikkiä |

Narkomaani riehui päivystyspolilla, yksi hoitaja sai keskenmenon |

Mies palasi aseen kanssa ravintolaan ja ampui järjestyksenvalvojaa |

Törkeä ryöstö kaupassa, ryöstäjä löi työntekijää nyrkkiraudalla |

Ambulanssi joutui pysähtymään keskelle moottoritietä kyydissä riehaantuneen potilaan vuoksi |

 

Nämä ovat vain päästäni keksimiä uutisotsakkeita. Mutta jokainen niistä on totta meidän Suomessa.

 

YLE:n Silminnäkijä-ohjelma tarttui torstaina kysymykseen, jota meidän jokaisen politiikassa mukana olevan tulee hyvin vakavasti pohtia. Kyseessä on väkivalta, jota päivittäin eri alalla työskentelevät ihmiset kohtaavat työssään. Silminnäkijän arvioiden mukaan työväkivaltaa kohtaa noin 100 000 ihmistä vuodessa, se on lähes 280 tapausta per päivä. 280!

 

YLE julkaisi samaisena aamuna laajan tutkimuskatsauksen nettisivuillaan työväkivallasta, jonka pohjalta Silminnäkijä oli kuvattu ja ohjattu. Hämmennys valtasi minut. Vaikka olen työskennellyt vuosia ravintola-alalla ja kokenut itsekin uhkaavia tilanteita, minäkin kai olen elänyt eräänlaisessa pumpulissa. En olisi voinut kuvitella, miten yleistä on esimerkiksi vanhuksien tekemä väkivalta hoitajia kohtaan. Olin kai jossain alitajunnassa tiedostanut että yksittäistapauksia on, mutta nyt ymmärsin ettei kyse ole yksittäisestä asiasta, vaan tämä on laaja ongelma. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki tällaiselle laajalle ja tutkivalle journalismille.

 

Mitä sitten tulisi tehdä? Monet kommentit liittyen väkivaltatapauksiin peräänkuuluttivat sitä, miten hoitajat työskentelevät yövuoroissa usein yksin osastoilla. Tämä on selvä asia, johon muutos tulisi saada – työvuoroissa ei saisi työskennellä yksin. Vaikeaksi tiedettyjen potilaiden luokse pitäisi työntekijöiden pystyä aina menemään parin kanssa. Myös riskiammateissa työskentelevien koulutusta tulee parantaa ja työnantajan vastuuta järjestää koulutuksia lisätä. Itse onneksi ravintola-alalla pääsin osallistumaan useasti turvallisuuskoulutuksiin, joista olin äärimmäisen kiitollinen, ja kiitos siitä kuuluu vain tunnolliselle työnantajalle. Vain säännöllisesti toistuvat koulutuspäivät auttavat kohtaamaan vakavat tilanteet.

 

Vanhusten hoidossa lääkkeiden asianmukaisesti ja tarkoituksellisesta käytöstä tulee huolehtia. Jos vanhus syyllistyy usein lyömisiin tai niiden yrityksiin, tulee huolellinen lääkekartoitus suorittaa. Aiheuttaako joku sopimaton lääke ei-toivottuja sivuoireita? Tarvitseeko testata sopivan rauhoittavan lääkkeen löytämistä annettavaksi?

 

Pitääkö meidän lainsäädännöllisin keinoin myöntää ensihoitohenkilökunnalle lisää valtuuksia esimerkiksi tutkia potilaan taskut ennen kyyditystä?

 

Ehkä ennen kaikkea tarvitsemme yleistä ja asiallista keskustelua vaikeasta aiheesta. Väkivallan määrä yleensäkin yhteiskunnassamme on vakava asia, kohdistuu se sitten ihan keheen tahansa, työssä olevaan naiseen tai perheen sisällä mieheen. Lyöminen ei ole ratkaisu! -kampanja pystyyn!

 

Tämän kirjoituksen laatimiseen meni aikaa noin 30 minuuttia. Sinä aikana noin kuusi (6) töissä olevaa ihmistä sai turpaansa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Pekka Iiskonmaki

''Palkkaa 2500€/kk ja turpiin viikottain, kuulostaako hyvältä diililtä?''

Moni haluaa silti yrittäjäksi.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Elämä on monille rankkaa (ja lähes jokaiselle viimeistään jossain elämän vaiheessa). Tuossa oli niin monia ammatteja mainittuna esim. YLEn jutussa, ettei mitään täsmälääkityksiä voi sanoa. Lähinnä tapauskohtaisesti sitten parannuksia eri aloilla.

Lyöminen ei ole ratkaisu, jooh.. ja sitä on tolkutettu kyllä jo vuosia... kun vielä keksit aidosti erinomaisesti toimivan kampanjan tuohon, niin saat kymmenen pistettä ja papukaijamerkin, ja voin jopa ensimmäistä kertaa harkita perussuomalaisen äänestämistä, koska olisit tehnyt ihmeen.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Esim. pahasti dementoitujen vanhusten tai pahimmilla tarkkis-luokilla olevien oppilaiden kanssa saanee kehitellä fakiiri-temppuja mikäli kaiken väkivallan saa kitkettyä. Käsittääkseni hyvää työtä monet niilläkin aloilla kuitenkin tekevät mahdollisuuksien mukaan. Helppo sanoa tietenkin että lisää henkilökuntaa (määrärahoja), mutta kaikenhan pitää nykyään olla tehokkaampaa ja tehokkaampaa ja tehokkaampaa ja........ mahdollisimman vähillä rahoilla mahdollisimman erinomaista tulosta (siinä vasta sitä haastetta).

Tosin usein rahoja käytetään kyllä IMHO ihan järjettömiin asioihin eli kyllä sitä rahaa löytyisi moneenkin parannukseen kunhan kohdistettaisiin järkevämmin.

Käyttäjän OlliKohonen kuva
Olli Kohonen

Itse olen työskennellyt (joskin työkokemukseni ei ole kovin pitkä) muutamilla psykiatrisilla osastoilla ja sinällään tosiaan on niin, että potilaiden hoitajiinsa kohdistama väkivalta on monessa paikassa itsenikin kokemaa arkipäivää. Mielenterveys- ja päihdeongelmien seuraukset näkyvät näin.

Toinen asia on se, että väestömme vanhentuessa muistisairauksia tulee olemaan yhä enemmän ja niihin liittyy usein väkivaltaista käyttäytymistä. Tämäkin on omalta osaltaan lääketieteen ja hyvinvointivaltion onnistuneita lopputulemia väestön keski-iän kasvaessa selvästi. Vaikka lääketieteessä tehdään läpimurtoja myös näiden sairauksien hoidossa, niin aggressiivisia mummoja ja pappoja tulee olemaan todella paljon hoivakodeissa. Ja erityisesti heidän hoitajilleen tulen nostamaan suunnattoman suurta hattua, varsinkin jos sitä työtä onnistuu tekemään pitkään kyynistymättä.

Käyttäjän janneahonen kuva
Janne Ahonen

Ei kuullosta todellakaan hyvältä diililtä. Silti tämän alan yrittäjiä tarvitaan. Työolosuhteet on lainsäädännön mukaan luotava turvallisiksi. Miten tämä temppu tehdään kustannustehokkaasti, onkin se haaste. Ja saako tällaisessa asiassa ylipäätään ajatella kustannuksia? Työntekijän terveyden tulisi olla ensisijainen.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

About aina ajatellaan kustannuksia, se pitää vain hyväksyä. On syytä vain löytää pirun hyvät perusteet ja poliittista painostusta siihen, miksi johonkin parannukseen tarvitaan rahoja. Vaan helpompi sanoa kuin tehdä.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Ensinnäkin kun puhut agressiivista vanhuksista olet jo hakoteillä tai sitten vain ammattitaito uupuu.Muistisairaudet,psyyken sairaudet aiheuttavat jo aivoissa muutoksia joihin eivät ihmiset itse voi vaikuttaa.Moni vanhus(ei aina edes vanhus)jolla on dementiaa,alzhaimer jne.tai vaikkapa psyyken sairaus tulkitaan harhaoppisesti agressiivisiksi,koska ammattitaito ei riitä näitä sairauksia ymmärtämään.

Alkoholi,huume,sekakäyttöissä olevat ovat oma lukunsa joita hoidettaessa on otettava huomioon heidän sekava tilansa.Kemiallisesti itse aiheutettu.
Muistisairauksissa jo muutokset aivojen eri osa-alueiden tuhoutuessa aiheuttavat näitäkin tilanteita joissa hoitajat kuvittelevat vanhuksen(ihmisen )olevan ns.agressiivinen.Kuitenkin tunnereaktiot,mieliala muutokset jne. aiheutuvat myöskin pelosta jota ihminen tuntee.Jopa kosketus voi olla liikaa.Se että heitä pidetään es.vanhainkodeissa yleisillä osastoilla vailla heille kuuluvaa asiantuntevaa hoitohenkilökuntaa,on omiaan lisäämään harhakuvien syntyä.

Ravintolassa,kaupassa jne.ei sentään ole jokapäiväistä joutua hakatuksi.Jotakin rajaa näihinkin ulostuloihin.YLE ei todellakaan ole mikään tutkivan journalismin kultakaivos.

Käyttäjän jussikeskinen kuva
Jussi Keskinen

Tämä on hyvä kirjoitus ja pistää ajattelemaan asioita monelta kantilta. nyt, jos koskaan tarvitaan kykyä luovaan ajatteluun ja pois laatikosta. kaikki ideat paremman elämä ( työ, vapaa-aika jne.) ovat hyviä.

Mitkään toimenpiteet eivät ole näyttäneet toimivan - ei kiristykset, ei alkoholipolitiikka, mikään ei toimi ? Sopiikin kysyä, kuka tätä maata johtaa ja mihin se johtaa ?

Yleisesti ja erikseen, olen huomannut täälläkin lähinnä tylsämielisiä kirjoituksia ja omien poteroiden suojaamista. Poteroista olisi ehkä syytä tulla pois tavalla tai toisella.

http://jussikeskinen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kultt...

Toimituksen poiminnat