Karhun karjahtelua Espoosta

Liikenteen verotus uusiksi

Aamulla julkaistiin uutinen, jonka mukaan Kokoomus ajaa liikenteeseen verouudistusta. (1) Uudistus on mielestäni hyvin tervetullut ja näyttää siltä, että tärkeää yksityiskohtaa lukuunottamatta Kokoomus on oikeilla linjoilla uudistuksen kanssa. Uutisesta käy ilmi, että tiemaksuista yhä haaveillaan. En ymmärrä mitenkään tätä logiikkaa. Miten tahansa vain tiemaksujen kerääminen toteutettaisiin, se aiheuttaisi mittavia lisäkustannuksia tämän uuden veron keräämiseen. On täysin järjetöntä kehittää uusi kallis systeemi, oli se sitten erittäin hintava satelliittipohjainen vakoilujärjestelmä, tai vähän edullisemmin Norjan tapaan, jolloin autoon asennetaan eräänlainen etälukulaite, joka luetaan miehittämättömillä porttirakennelmilla maksullisen tien päissä. Kustannukset pyörivät kymmenissä miljoonissa joka tapauksessa.

Liikenteen verouudistus tulee toteuttaa siten, että ajoneuvoverosta ja autoverosta luovuttaisiin kokonaan tai niitä pienennettäisiin hyvin merkittävästi. Polttoaineverotusta tulee nostaa vastaavassa suhteessa, mutta ei missään nimessä siten, että verokertymä olisi suurempi kuin tällä hetkellä kokonaisuudessaan (n. 8 miljardia euroa). Polttoaineverotuksesta keräten veronkeräämisen kustannukset jäävät lähes olemattomiksi.

Ulkomaalaisissa kilvissä olevalle raskaalle liikenteelle tulee määrätä Suomen rajoille saapuessaan pieni kertamaksu. Suomen omia kuljetusyrittäjiä täytyy huomioida uudistuksessa siten, ettei heidän kustannuksensa lisäänny, pikemminkin on pyrittävä heidän osaltaan kustannushelpotuksiin.

1. http://yle.fi/uutiset/kokoomus_valayttaa_uudenlaista_liikkumisen_kokonaisverotusta/7345669

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Polttoaineeseen kohdistuva vero ja käyttömaksu (piti muuten olla väliaikainen), no niitä voi verrata vaikka alv:iin ja vastaaviin kulutukseen perustuviin malleihin. Ne ovat helkkarin epäreiluja.

En tarkoita vain tavallista auton käyttäjää. En edes ammattiliikennettä. Monelle yritykselle auto ja useampikin on työkalu siinä kuin pajavasara tai akkuporakone, jota tarvitaan pyörittämään yrityksen toimintaa. Ovia, näyteikkunoita tai vesijohtoputkia on vaikea toimittaa työmaalle kaupunkiliikenteen busseilla.

Tämä on taas sitä Kokoomuksen vastuunkantoa, jossa pienyrittäjä ei ole mitään. Se on jo nähty kun alv:tä tai viinaveroa nostetaan ja lasketaan lisätulojen toivossa ja verokertymä loppupeleissä on pyöreä nolla.

Tosiasia on toistaiseksi se, että kumipyöriä tarvitaan kaikilla tasoilla. Ministerien kulkupeleistä alkaen. Auto on käytännössä korvaamaton, toistaiseksi ja täytyy ymmärtää, että se on olennainen osa, jotta yhteiskuntamme yleensä toimii.

Tämä tosiasia on vain hyväksyttävä.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Heh, meillä tuntuu olevan täysin vastakkainen käsitys reiluudesta. Minusta polttoaineverotus on reiluin mahdollinen tapa verottaa autoilua, koska se kohdistuu eniten niihin, jotka ajavat eniten. Aivan samoin kuin tuloverotus kohdistuu eniten niihin, jotka tienaavat eniten. En näe reiluutta siitä, että niiden, jotka käyttävät autoa vähemmän, suhteellista osuutta autoverotuksesta nostettaisiin.

Mitä yrittäjiin tulee, niin jokainen on kuitenkin itse valinnut alansa hyvine ja huonoine puolineen. Jos valitsee sellaisen alan, jolla pitää ajaa paljon, niin pitää varautua siihen, että joutuu sitten maksamaan enemmän autoveroa. Ei alakohtaisia alennuksia ole verotuksessa muuallakaan. Jos valitsee alan, jolla tarvitaan huomattavan paljon työntekijöitä, niin ei kuitenkaan saa senttiäkään alennusta tuloverotuksessa eikä sotumaksuissa. Jos valitsee alan, missä kuluu paljon sähköä, maksaa samat sähköverot kuin muutkin.

Itse autoverotus on kyllä mielestäni yleisesti ottaen liian korkealla tasolla, mutta minun käsitykseeni reiluudesta ei mahdu joidenkin alojen suosiminen tietynlaisella verotuksella. Samat säännöt kaikille, se on reiluista reiluinta.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Heh heh:) Toki yritykset voivat vähentää työkaluistaan vuosittain ja polttoaineet sun muut ovat kuluja ja näin ollen vaikuttavat lopulliseen tulokseen. Periaatteessa maksavan asiakkaan kukkaroa ne loppupeleissä rasittavat. Kaupan keskittymät ovat ensimmäisinä jonossa ja nostavat elintarvikkeiden hintoja, kun logistiikka kustannukset nousevat.

Ajatuskehäni lähti liikkeelle siitä, kun funtsin kuinka paljon erilaisia toimintoja yleishyödyllisiä pyörii neljän tai useamman kumipyörän varassa. No yksityisautoilu on vain osa kokonaisuutta.

Ajatukseni siitä, että korotettu käyttövero, missä tahansa muodossa on epäreilu ja jälleen kerran pienituloisille. Piru vieköön siinä asiassa en anna periksi:):).

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Saksan malli tiemaksujen suhteen ulkomaalaisille on erinomainen. Se tulee kopioida Suomeen sellaisenaan.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#2
Suomi ei ole Saksa. Ei edes Viro. Kuka tänne haluaa tulla, jos vielä pitää maksaa tulostaan?

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Liikenneministeri Alexander Dobrindt esitti maanantaina suunnitelmansa Saksan tiemaksuksi, Pkw-Maut. Suunnitelman mukaan saksalaiselta autoilijalta ei voida periä enempää tiemaksua kuin mitä kyseisen auton vuotuinen ajoneuvovero, Kfz on. Pienipäästöisellä, 1,2 litran bensiinimoottorilla varustetulla autolla kyseinen vero on tasan 24 euroa vuodessa. Suomessa ajatellaan aivan eri suuruus luokkaa.

Kalervo Palonen

Turha kuvitella, että mahdollisten verouudistusten lopputulemana liikenteestä kerätyt verotuotot tulisivat pienentymään. Ei ja kerran vielä ei. Pannaan pakka uusiksi, mutta liikenteen veroja meidän pitää maksaa lisää!

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

YLEnannosta sai sellaisen käsityksen, että autoilusta kerättävät verot eivät kattaisi nykyistä tienpitoa tai rakentamista. Taitavat kattaa mainiosti ja jaettavaa riittää vielä muillekin liikennemuodoille sekä kaikkeen muuhunkin. Verorahat kun eivät YLEnantjien saamia lukuunottamatta ole korvamerkittyjä.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Autot kuluttavat entistä vähemmän ja halutaan lisätä liikenneveroja. Mistään veroalesta ei todellakaan ole kysymys.

Käyttäjän OulaLintula kuva
Oula Lintula

Ehdotan tiemaksuja 7-, 9-, 13- ja 62-teiden itäisimpiin pisteisiin. Maksun suuruus voisi olla vaikka 1 euro per alkava tonni.

Näihin kohteisiin sijoitettuna tiemaksut eivät toisaalta haittaisi Suomen sisäistä liikennettä, ja toisaalta niiden avulla saataisiin parhaiten kerättyä rahaa niiltä, joiden kuormitus/kustannus-suhde on nykyisellään pahiten vinksallaan, siis venäläiseltä raskaalta liikenteeltä.

Muualla en oikein innostu, perusteena mm. kustannukset ja ehdotetussa menetelmässä myös yksityisyyden suoja.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

jos tuo nyt lobataan läpi automaahantuojien toimesta, sen pitäisi sitten koskettaa vain uusia autoja, vaan tietäen toimet ennestään,
uudistuksen jälkeen persaukisimmilta autoilijoilta peritään uutta lisäautoveroa jo kahteen kertaan maksetun autoveron päälle.

joku tolkku pitäisi olla, ei kaikki voi ajaa uudella autolla ja miksi edes pitäisi, nykyään vanhimmatkin ritsat ovat päästö- ja turvalaitteilla ja lähes kaikilla mahdollisilla tarpeettomillakin hilavitkuttimilla varustettuja ns. nykyautoja,
kyllä ne nykyäänkin häipyy markkinoilta justiinsa sitä tahtia kuin kuluvatkin.

Suomalaisten vissiin pitäisi alkaa huoltamaan autojaan yhtä huonosti kuin euroopassa keskimäärin,
että olisivat taskurahan arvoisia ja vaarallisia paskoja viisvuotiaina ja siten myöten joutaisivat paaliin, häh!

Mink helvetin takia joka immeisen pitäisi olla korviansa myöten autovelassa ja jos ei siihen kykene, niin koslan iän mukana logaritmisesti kasvavassa käyttömaksuhelvetissä vain siksi,
että automaahantuojat ry edustajan lompakon mielestä koslan naaman pitää näyttää naapurille maailmojen sota irvistystä kultivoituneemman mutta niin eilispäiväisen enterprice möllötyksen sijaan ja joku ituhipinretku sillä kuvittelee pelastavansa ilmaston.

--------------
mie suatana alan ajamaan ympäri vuoden vanhalla prätkällä ja värkkään siihen sellaisen moottorin ettei Kauniaisistakaan löydy.

haistakaa ite

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Uudistuksen hintalapuksi tulisi kuluttajalle auton hinnan kaksinkertaistuminen keskimääräisen elinkaaren aikana,
tämä kyllä selviää julkaistuista laskelmista ja annetuista lausunnoista helposti rivien välistä,

joutuisimme maksamaan uuden auton "osareita" romuttamoon asti.

Käyttäjän PerttiVirtala kuva
Pertti Virtala

Minä suosittelen sellaista verouudistusta, että autovero, ajoneuvovero ja käyttövoimavero poistettaisiin kokonaan. Polttoainevero ja sen alv riittävät väylienpidon kuluihin. Henkilöautojen kustannusvastaavuus asettuisi lähemmäs 100 %. Verotusta käytetään ohjaamaan kulkutavan valintaa, koska kuvitellaan, että henkilöauto saastuttaa, mutta joukkoliikenne ei. Kun henkilöautossa on 4 henkeä, ovat henkilöä kohden lasketut päästöt samaa luokkaa kuin metrolla matkustettaessa. Jos taas vain 2 henkilöä, niin päästöt nousisivat samalle tasolle kuin ratikalla matkustettaessa. Jos autokanta saisi uudistua ilman raskasta verotusta, päästötasot tippuisivat lähes puoleen. Toisaalta liikenneinfran rahoitukseen saisivat osallistua myös autottomat jollain verolla, koska heidänkin elämässä tarvitaan tiestöä.

Toimituksen poiminnat