Karhun karjahtelua Espoosta

Budjettiesitys vuodelle 2015 lässähti hallituksen ponnettomuuteen

Hallitus antoi tänään esityksensä valtion budjetiksi vuodelle 2015. Budjetti sisältää lukuisia muutoksia, joista merkittävimmät lienee lukuisat verotukseen liittyvät muutokset sekä kuntatalouteen liittyvät leikkaukset. Budjetista varmasti tullaan kuulemaan lähipäivien kuluessa lukuisia mielipiteitä, tehtyä esitystä tuskin kukaan varauksetta kehuu täysin oikeaksi.

Joissain asioissa mielestäni hallitus on tehnyt oikeita päätöksiä. Hyvänä esimerkkinä voin nostaa ansiotuloverotukseen liittyvät muutokset, joissa ylimmän luokan alatulorajaa lasketaan sekä alempien luokkien tulorajoja nostetaan hieman ylöspäin. Tuloverotukset progressiivisuus siis jyrkkenee. Ensi vuonna n. 16500€ vuodessa ja sitä vähemmän tienaavat eivät maksa tuloveroa. Myös pääomatuloverotuksessa tapahtuu pieniä muutoksia, sillä ylemmän verokannan tulorajaa lasketaan reilusti ja verokantaa nostetaan prosenttiyksiköllä. Mielestäni pääomatuloverotuksessa rajummatkin korjausliikkeet olisivat olleet tarpeen. Kenties paras vaihtoehto olisi yhtenäistää pääomatuloverotus ansiotuloverotuksen kanssa. Perintö- ja lahjaverojen kiristys on täysin väärä ratkaisu.

Ajoneuvoveron nostaminen ja etenkin taksien ja muuttoautojen verotukien poistaminen on suorastaan hävytön esitys, etenkin kun yhtäaikaisesti nostetaan myös polttoaineiden valmisteverotusta. Ajoneuvoveroja sekä autoveroja pitäisi reilulla kädellä madaltaa, sillä verotuksen painopisteen tulisi siirtyä omistamisesta kulutukseen. Jo nyt n. 20% kaikista valtion verotuloista tulee tavalla tai toisella liikenteestä ja tämä osuus tulee jatkossa vain kasvamaan. Työmatkakuluvähennyksen omavastuutakin nostetaan.

Kiittelen hallitusta myös puoluetuen sekä kehitysyhteistyön määrärahojen leikkaamisesta. Mielestäni rajumpiakin leikkauksia kyseisiin kohteisiin olisi voitu tehdä. Myös turpeen energiaverotuksen noston jäädyttäminen oli hyvä ratkaisu. Mutta suurinta järkytystä aiheutti tuulivoimalle myönnettävä lisätuki. Ensi vuonna kipataan taivaan tuuliin yhteensä 60 miljoonaa euroa aiempaa kaavailtua enemmän, yhteensä yli 200 miljoonaa euroa. Emme mitenkään voi perustella noin järkyttäviä tukia energiamuodolle, joka on markkinataloudellisesti täysin tehoton ja toimimaton.

Kunnat joutuvat jälleen maksumieheksi valtion viikatemiehen heiluessa. Kunnilta leikataan eri määrärahoja viipale kerrallaan eri momenteista ja vaikka valtio myös ottaa muutaman lakisääteisen velvollisuuden pois, annetaan myös muutama tilalle. Kuntien näkymät heikkenevät entisestään. Lisäksi hallituksen yksi suurin virhe, lapsilisäleikkaus, paikataan verotuksessa lapsivähennyksellä, jonka suurimmaksi uhriksi joutuu kuntatalous, yhteensä 38 miljoonalla eurolla.

Pelastustoimen, poliisitoimen ja maanpuolustuksen rahoituksen leikkauksessa mennään metsikköön. Perusturvallisuutemme pitää turvata! Valtion ydintehtäviin kuuluu ns. yövartijavaltion toimet, joita kyseiset tehtävät ovat. Näistä ei voi tinkiä. Mitä tulee työllistämiseen ja yrittäjyyteen, alv-velvollisuuden alarajaa ei vieläkään nostettu. Yritystukien kautta kipataan kyllä enemmän rahaa joutavuuksiin ja byrokratia hallinnossa lisääntyy. Yritystukia pitäisi leikata runsaasti tai ne pitäisi lakkauttaa ja alv-rajaa pitäisi välittömästi nostaa vähintään 25 000€:oon. Tämä auttaisi mikro- ja pienyrityksiä, joita on Suomen yksityisen sektorin yrityksistä hurjat 93,4% ja jotka ovat merkittävin työllistäjä maassamme.

Kokonaisuutena tarkistellen hallitus ei ole uskaltanut tehdä tarpeeksi voimakkaita päätöksiä, jotta kurssi kohti jäävuorta olisi saatu estettyä. Suomen talous on yhä pahasti alijäämäinen ja valtion velka kasvaa yli 100 miljardin euron ensi vuoden loppuun mennessä. 20 euron seteleinä 100 miljardia euroa on 525 kilometrin korkuinen pino, kun yhden setelin paksuus on 0,105 millimetriä. Seuraavan hallituksen täytyy tehdä hyvin voimakkaita ja raskaita päätöksiä valtion menojen supistamiseksi, sillä veroja ei voi enää korottaa. Perussuomalaisista uskon siihen löytyvän vahvoja vastuunkantajia, jotta voimme antaa lapsillemme samankaltaisen hyvinvointivaltion, jonka itse olemme saaneet. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän Tronic kuva
Lasse Kärkkäinen

Suunta on sentään oikea, eli alijäämää on saatu lopultakin leikattua muutenkin kuin sillä aina ensi vuodeksi luvatulla talouskasvulla, jolla verotulot on saatu budjetissa arvioitua yläkanttiin. Kataisen johtama vasemmistohallitus ei leikkauksiin kyennyt, eikä "elvytystoimista" näytä olleen minkäänlaista apua. Parempi silti myöhään kuin ei milloinkaan.

Nyt olisi tärkeintä saada mahdollisimman moni tekemään jotakin hyödyllistä työtä. Ei siis työpaikkoja työn itsensä vuoksi, vaan mahdollisimman tehokasta tuotantoa ja sellainen ilmapiiri, jossa työnteko ja yrittäjyys kannattaa. Sillä se talous lähtee kasvuun, ei tempuilla ja tukityöllistämisellä.

Turhasta työstä irtisanottu tai sellaiseen palkkaamatta jäänyt henkilö saattaa sosiaaliturvan kanta-asiakkaaksi päätymisen sijaan myös löytää itselleen jotakin hyödyllisempää työtä, joten pelkkään "työllistämisvaikutukseen" tuijottaminen on kansantaloudelle hyvin vahingollista.

Toimituksen poiminnat