Karhun karjahtelua Espoosta

Suunnanmuutos alkoholipolitiikkaan!

Keskusta esittää virallisessa eduskuntavaaliohjelmassaan ns. kolmosoluen poistamista kaupoista. Perusteluina käytetään mm. pyrkimyksiä vähentää alkoholin kulutusta ja alkoholikuolemia. Mielestäni tavoitteet ovat jalot, mutta keinot päästä niihin ovat täysin väärät ja toteutettuina veisivät meidät yhä kauemmaksi tavoitteista.

 

Suomessa oluen verotus on tällä hetkellä kirkkaasti EU-maiden korkein, 1,51€ litralta. Toisena tulee Iso-Britannia, jossa vero on 1,09€/l ja kolmantena Irlanti 1,06€/l (1). Suomessa on nostettu alkoholiveroa vuosina 2008, 2009 kahdesti, 2012 ja 2014. Silti todetaan, että alkoholijuomista kannetut verotulot laskivat vuonna 2013 4,3%, niiden arvioidaan pysyvän ennallaan 2014 ja uudestaan laskevan vuonna 2015 2% (2). Vuodesta 2008 vuoteen 2013 tuotot alkoholiverosta ovat nousseet yhteensä 244 milj. €. Samaan aikaan esimerkiksi oluen verotus on noussut kolmanneksella (19,45€/l puhtaasta alkoholista 29,90€/l). Alkoholin kulutus on laskenut hieman kyseisenä ajanjaksona, mutta suurin osa tuottojen putoamisesta selittyy matkustajatuonnilla. Viime vuonna matkustajatuonti  kasvoi jälleen aikaisempien vuosien tapaan ja etenkin oluita ja siidereitä tuotiin huomattavasti enemmän (3). THL:n raportissa on tosin epäilty olevan todellisuutta alhaisemmat lukemat.

 

Tosiasia on se, että alkoholin ongelmakäyttäjiä arvioidaan olevan Suomessa noin 6-10% kansasta. Alkoholin vuoksi Suomessa kuolee vuosittain n. 2000 henkeä ja alkoholikuolemat ovat viimeisten vuosien aikana vähentyneet. Toisin kun Keskusta väittää, alkoholi ei todellakaan ole työikäisten yleisin kuolinsyy Suomessa. Edelle menevät mm. erilaiset syövät ja kasvaimet, sydän- ja verenkiertoelinten sairaudet sekä tapaturmat ja väkivalta (4). Eräiden arvioiden mukaan 10% kansasta juo yli 50% alkoholin kokonaiskulutuksesta. Kuitenkin siis kohtuukäyttäjinä olevat 90% joutuu kärsimään kaikista toimista, joita alkoholin verotukseen tai saatavuuteen tehdään.

 

Tarvitsemme Suomeen juomakulttuurin muutosta. Sitä ei saavuteta vaikeuttamalla alkoholin saatavuutta, jolloin ihmiset ostavat varastoihinsa yhä isompia määriä alkoholia, jolloin houkutus sen kuluttamiseen kerralla kasvaa. Moni meistä tietää, että harkintakyky alkaa muutaman annoksen jälkeen heikkenemään, jolloin helposti juo vielä sen muutaman lisää, vaikka alun perin ei ollutkaan aikomusta (vrt. sanonta: ”Mennään yhdelle”). Matkustajatuonti ja sen hulppeat määrät myös kasvattavat kulutusta. Todennäköistä onkin, että ilman alkoholiveron nostamista ja sen vuoksi kasvanutta tuontia kulutus voisi olla jopa nykyistä alhaisempi.

 

Alkoholin saatavuutta tulee helpottaa, jolloin ihmiset eivät osta sitä suuria määriä varastoon. Alkoholiveroa tulee välittömästi laskea vuoden 2008 tasolle, jolloin matkustajatuonti vähenee merkittävästi. On arvioitu, että tällä hetkellä vähintään viidennes kulutuksesta on tuontialkoholista, jolloin veromenetykset valtiolle on n. 267 milj. € vuodessa. Jos pudotamme verot vuoden 2008 tasolle, menetämme verotuloja n. 244milj. €. Pienen oluttölkin hinta putoaisi tällöin n. 17 senttiä, joka tarkoittaisi reilut 4€ 24-packilta. Vaikka hinta jää kalliimmaksi, kuin Virossa, jossa oluen verotus on vain 0,30€/l, matkustajatuonti laskisi sitä mukaa, kun Suomessa hinnat laskevat. Lisäksi puhtaan alkoholin kokonaiskulutus laskisi, sillä Virosta tuodaan usein vahvempaa A-olutta.

 

Alkoholiveron laskun lisäksi vahvat oluet ja viinit on laskettava ruokakauppoihin. Tämä ehkäisisi entisestään varastointihinkuja, jolloin kulutus laskisi ja saatavuuden parantaminen edistäisi juomakulttuurimme muutosta positiivisempaan suuntaan. Jos haluamme oikean radikaaleiksi heittäytyä, jota todellakin toivoisin, anniskeluravintoloille tulisi myöntää verohelpotuksia sekä vapaat aukioloajat, jolloin ravintoloiden hinnat laskisivat, ravintolakäynnit kasvaisivat, työpaikkojen määrä kasvaisi ja lisäksi tyypilliset jonotustilanteessa syntyvät rähinät nakkikioski- ja taksitolpalla vähenisivät, sillä ihmiset eivät lähtisi täsmälleen samaan aikaan kotiin. Myös perinteinen viime hetken paniikki ennen pilkkua, jolloin on pakko nopeasti tilata viisi viinashottia, poistuisi. Haaveissani siintää USA:n tapainen alkoholikulttuuri, jossa muutaman alkoholiannoksen juominen yhdistyy kavereiden kanssa illanviettoon laadukkaan ruuan ja pub-visailujen äärellä.

 

Viitteet:

1. http://www.mynewsdesk.com/fi/panimoliitto/images/oluen-verotus-eu-maissa-2014-268705

2. http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2015&lang=fi&maindoc=/2015/tae/hallituksenEsitys/hallituksenEsitys.xml&id=/2015/tae/hallituksenEsitys/YksityiskohtaisetPerustelut/11/08/04/04.html

3. http://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/paihteet-ja-riippuvuudet/alkoholi/alkoholijuomien-matkustajatuonti

4. http://www.stat.fi/til/ksyyt/2013/ksyyt_2013_2014-12-30_tau_001_fi.html

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän HannuValjakka kuva
Hannu Valjakka

Suvi,

Kirjoitatat asiaa! Tähän saakka muutatmat teikäläiset vanhat herrat ovat pitäneet tuosta pölhöilystä huolen,nyt se näyttää siirtyneen kepun puolelle.Jotenkin tuo kertoo siitä,ettei kepunkaan vaalieväät kovin kummottiset ole..kovin yksinkertaiselta tuo tuntuu,ei taida moinen kepujytkyyn auttaa.

Toimituksen poiminnat