Karhun karjahtelua Espoosta

Käytetään joukkovoimaa, estetään moottoripyörien ajoneuvovero!

  • Kemora 2015
    Kemora 2015

Maailma on ollut täynnä viisaita ihmisiä ennen meitä. Yksi viisaimmista on ehdottomasti ollut Winston Churchill. Hän on sanonut paljon sellaista, joka on jäänyt elämään, kuten: ”The pessimist sees difficulty in every opportunity. The optimist sees the opportunity in every difficulty.” tai ”I am an optimist. It does not seem too much use being anything else.” sekä ”Never, never, never give up.” ja lopulta ”Attitude is a little thing that makes a big difference.

 

Sinun asenteesi ratkaisee. Jos olet luovuttanut tai ainoa vaikuttamisen tapasi on vaan purkaa kohdentamatonta vihaa sosiaalisessa mediassa, muutosta ei koskaan tule. Inhoan sanoa tätä suoraan, mutta suomalaiselle tarvitsee suoraa puhetta. Sosiaalisessa mediassa itkeminen on s*****a täyttä ajan hukkaa! Tee jotain hyödyllistä, tee muutos! Käytä aikasi ja energiasi paremmin.

 

Minä olen yrittänyt tehdä. Olen seurannut aktiivisesti moottoripyörän ajoneuvoveron lakimuutoksen etenemistä. Olen seurannut keskusteluja, olen seurannut tehtyjä tutkimuksia, olen lähettänyt sähköpostia kansanedustajille, jutellut kansanedustajien avustajien kanssa ja neuvonut kymmeniä muita ihmisiä myös laittamaan sähköpostia kansanedustajille.

 

Ja 16.12. tapahtui se tärkein: Valtiovarainministeriö laittoi asian lausuntokierrokselle. Kuka tahansa, myös sinä, voit laittaa lausunnon. Lausuntoaikaa on 16.1. asti. Olen kirjoittanut lausuntoa heille monta päivää, tehnyt laskelmia, tutkinut tutkimuksien tulokset vielä kerran, pohtinut yöllä unta odottaessa uusia näkökulmia ja hakannut jälleen aamulla näppäimistöäni lisää.

 

Joukkovoima on paras voima. Nyt ei ole aika lyödä hanskoja tiskiin. Me voimme vielä vaikuttaa! Me voimme estää tämän, asiallisilla, hyvillä ja tutkituilla perusteluilla. Yhdessä! Siksi haluan antaa teille jokaiselle käyttööni lausuntoni, jonka olen tänään 9.1. aamulla lähettänyt valtiovarainministeriöön. Voit käyttää lausuntoni juuri sellaisenaan, voit muokata sitä, voit lisätä siihen jotain uutta tai poistaa siitä joitain kohtia. Mutta lähetä se ehdottomasti heille 16.1. mennessä: valtiovarainministerio(at)vm.fi (Virallisen lausuntopyynnön löydät: Lausuntopyyntö )

 

Lataa siis tekemäni lausunto kotisivuiltani: www.suvikarhu.fi ja ryhdy heti toimeen!

-----

 

Lausunto hallituksen esitykseen muuttaa laki kevyiden moottoriajoneuvojen verosta ja laiksi ajoneuvoverolain 21 ja 57 §:n muuttamisesta

 

Lausunnon sävy ja tausta

 

Lausunto on kielteinen, kyseisiä lakimuutoksia ei tule tehdä.

 

Valtiontaloudelliset perustelut

 

Hallitus on arvellut keräävänsä 50 miljoonan euron vuosittaiset tulot
lisäämällä moottoripyörät ja tietyt moottoriveneet vuotuisen ajoneuvoveron
piiriin. Jo nyt on nähtävissä selviä signaaleja, että hallituksen arvioima
verokertymä ei tule toteutumaan. Moni on poistanut moottoripyöränsä
liikennekäytöstä ja veneilijöille tarjotaan avointa mahdollisuutta rekisteröidä
veneensä Viroon. Veropako asiassa on ilmeinen. On myös selvää, että veron
kerääminen tulee maksamaan melkoisesti ja onkin mahdollista, että veron
kerääminen tulee maksamaan valtiolle enemmän, kuin saadut tuotot, jolloin
tuottovaikutus valtion talouteen kokonaisuutena on negatiivinen. Kunnollisia vaikutusarvioita ei ole tehty ollenkaan.

On myös odotettavissa, että valtion verokertymä muista moottoripyöräilyn
osa-alueista tulee merkittävästi putoamaan, jos uusi laki astuu voimaan. Valtio saa paljon verotuloja moottoripyöräilijöiltä mm. vakuutusmaksuveroista, uusien moottoripyörien autoverosta, polttoaineen valmisteveroista ja polttoaineen alv:stä, ajovaruste- ja lisävarustehankintojen alv:stä, varaosien ja korjaamopalveluiden alv:stä, matkailu- ja ravintola-alan sektorin tuottamien tuotteiden ja palvelujen alv:stä, sekä kaikkien näiden yritysten maksamista muista veroista ja työntekijämaksuista ja niin edelleen.


Smoto:n tutkimuksen mukaan moottoripyöräilijöistä noin 15% omistaa kolme tai useamman moottoripyörän. Heille verovaikutus olisi yksityishenkilönä äärimmäisen kova kantaa, sillä jokaisesta liikennekäytössä olevasta pyörästä kannetaan vero ja tällöin henkilö joutuu äkisti maksamaan 450 euroa vuodessa ja enemmän. Tämän vuoksi moni poistaisi liikennekäytöstä yhden tai useamman omistamansa pyörän välttyäkseen veroseuraamuksilta. Tämä tosiseikka romauttaa veronmaksupohjan nopeasti.

 

Smoton tutkimus myös kertoo, että 53% moottoripyöräilijöistä poistaisi kaskon yhdestä tai useammasta moottoripyörästä. Kaskovakuutus on usein noin 400 – 1000 euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että yhtä kaskovakuutuksesta poistettua moottoripyörää kohden vakuutusveron menetys valtiolle on 96 – 240 euroa.

 

Liikenneturvallisuusnäkökulmaiset perustelut
 

Moottoripyöräilijän yksityishenkilönä kohdatessa uusi 150 euron vuosittainen meno on erittäin todennäköistä, että hän siirtää rahan harrastuksensa sisällä osa-alueesta toiseen, ellei lopeta harrastusta kokonaan. Moottoripyöräilijät käyttävät satoja euroja ajovarusteisiinsa, jotta olisivat paremmin suojattuina mahdollisissa onnettomuustilanteissa. Onkin mahdollista, että moottoripyöräilijät tulevat käyttämään vähemmän rahaa suojaaviin ajovarusteisiin. Laissa pakollinen ajovaruste on ainoastaan kypärä, mutta moottoripyöräilijät hankkivat aina poikkeuksetta muita suojaavia vapaaehtoisia ajovarusteita, kuten ajotakin, ajohousut, ajohanskat, ajokengät ja jopa selkäpanssarin ja kenties rintapanssarin. Monet hankkivat useammat ajovarusteet eri säätyypeille, jolloin yksittäisellä motoristilla voi olla helposti parin tuhannen euron edestä ajovarusteita. Ajovarusteet myös kuluvat ja niitä joutuu uusimaan säännöllisesti. Etenkin kypärän uusiminen kolhujen ja vahinkopudotusten jälkeen on erittäin tärkeää. Onkin huomattava, että moottoripyöräilijän mahdollisesti säästäessä uuden kypärän hankinnassa, onnettomuuden sattuessa vanhan kypärän suojaavuus on heikompi, jolloin vakavat päävammat ovat mahdollisia. Valtiontaloudellisesti on tietenkin pahinta, että motoristi jää vakavasti vammautuneena henkiin.

Tuhannet moottoripyöräilijät käyvät vuosittain vapaaehtoisilla ajoharjoittelukursseilla. Etenkin keväiset ruosteenpoistokurssit ovat suosittuja, joissa motoristi harjoittelee talven jälkeen uudelleen moottoripyörän peruskäsittelyä, kuten väistöä ja jarruttamista. Ruosteenpoistokurssit ovat hyvin tärkeä osa ajotaidon ylläpitämistä. Monet käyvät kesällä myös vapaaehtoisilla rataharjoittelupäivillä. Ratapäivät auttavat motoristia tuntemaan pyöränsä ja itsensä käyttäytymistä ja kehittää loistavasti ajotaitoa turvallisissa olosuhteissa. Äkkinäisessä tilanteessa motoristi on aina heikoilla ja ajan tasalla oleva ajotaito voi auttaa selviämään tilanteesta ilman onnettomuutta. Jos motoristit alkavat säästämään rahaa tällaisista vapaaehtoisista kursseista ja harjoittelutilaisuuksista, jotka maksavat useita kymmeniä euroja kerralta, on vaarana liikenneturvallisuuden putoaminen, vakavat loukkaantumiset ja lisääntyneet kuolemat.

 

Yksityisten yrittäjien talousnäkökulmaiset perustelut

 

Moni pienyrittäjä alalla saa elantonsa moottoripyöräilystä. Motoristit käyttävät ajovarusteiden lisäksi rahaa muun muassa erilaisiin lisävarusteisiin, kuten laukkusarjoihin, navigaattoreihin, pyörän ulkonäön paranteluun ja kypäräpuhelimiin. Motoristeista moni huoltaa pyöränsä itse ja ostaa tarvittavat varaosat suomalaiselta pienyrittäjältä. Monet käyttävät pyörää asiantuntevassa huoltoliikkeessä, joka on poikkeuksetta pienyritys. Moottoripyöriä myyvät liikkeet ovat Suomessa myös pienyrityksiä, eikä isoja ketjuliikkeitä markkinoilla ole verrattuna esimerkiksi autoalaan. Uusien moottoripyörien myynnin lasku, tätä kautta motoristien lukumäärän tippuminen, vähentyvät ajovaruste-, lisävaruste-, korjaus-, huolto- ja muut ostot näkyvät näiden yritysten myynnissä ja todennäköisesti aiheuttaisi lukuisia konkursseja ja lisäisi työttömyyttä. Uusi vero aiheuttaisi hyvin ilmeisesti tämänkaltaisen seuraamuksen, kuten myös Smoton tutkimus indikoi.

 

Yksittäisen motoristin näkökulman ja talouslaskelmien perustelut

 

Uuden moottoripyörän hankinnan autoveroa ei ole laskettu viime vuosina ollenkaan, päinvastoin kuin uuden auton autoveroa. Motoristi hankkii usein pyöränsä käytettynä, sillä uudet pyörät ovat paljon kalliimpia vaikkapa Ruotsiin ja Norjaan verrattuna. Vaikka käytetty moottoripyörä on edullisehko hankkia, moottoripyöräilyyn liittyvät kustannukset ovat kovat. Pakollinen liikennevakuutus maksaa pyörästä riippuen n. 300 – 800 euroa ja päälle vapaaehtoiset kaskovakuutukset, jotka nekin ovat useita satoja euroja. Ajovarusteiden hankinta vie satoja, jopa tuhansia euroja. Polttoaine ei ole edullista. Pyörän huoltaminen on edullisempaa kuin auton, mutta huoltovälit ovat huomattavasti tiheämmät, jopa vain 6000 kilometriä. Keskimäärin motoristi, joka ajaa n. 7000 kilometriä vuodessa käytetyllä moottoripyörällä ja joka ajaa ajantasaisilla ajovarusteilla, huollattaa pyöränsä säännöllisesti, on täyskaskovakuuttanut pyöränsä ja käyttää suomalaisia matkailu- ja ravintolapalveluita, käyttää tähän rahaa 3000 euroa vuodessa, joista 1200 euroa menee vakuutuksiin, 650 euroa polttoaineisiin, 400 euroa ajovarusteisiin, 500 euroa huoltoihin ja varaosiin ja 250 euroa palveluihin. Tästä suora alv / vakuutusmaksuverotuotto valtiolle on n. 700 euroa, polttoaineen valmisteveron tuotto 270 euroa ja lisäksi muut välilliset verotuotot, kuten käytettyjen yritysten maksamat verot ja työntekijämaksut. 3000 eurolla vuodessa tekee hyvän ulkomaanmatkan ja olisikin vaarana, että uuden veron tullessa moni motoristi myy pyöränsä ja säästyneillä rahoilla reissaa ulkomaille, vieden verorahat muualle.

 

Tasapuolinen kohtelu

 

Moottoripyöriä ei ole kohdeltu viime vuosina tasapuolisesti valtion verotuksessa, sillä autoveroa moottoripyöristä ei ole laskettu lainkaan, vaikka autojen autoveroa on laskettu useaan otteeseen. Uusien moottoripyörien myynti on ollut jatkuvassa laskussa vuodesta 2007 alkaen. Uusi ajoneuvovero moottoripyörille ei myöskään kohtelisi motoristeja tasapuolisesti, sillä vero olisi kiinteä, eikä veroa hyvitetä missään tilanteessa. Tämä olisi toisin kuin autoissa, sillä kun auto poistetaan liikennekäytöstä, verovelvollisuutta ei ole. Tosiasiassa moottoripyörien ajoneuvovero verottaisi moottoripyörän omistamista, eikä käyttöä, toisin kuin autojen osalta. Vero ei olisi näin tasapuolinen eikä oikeudenmukainen motoristeille.

 

Yhteenveto perusteluista

 

Keskimääräinen motoristi maksaa arvioni mukaan moottoripyörän omistamiseen ja ajamiseen liittyvistä välillisistä ja välittömistä kuluista jo nyt valtiolle puhdasta verotuottoa vuosittain lähes 1000 euroa. Uusi vero moottoripyörille pudottaisi valtion saamaa verokertymää, vähentäisi liikenneturvallisuutta, olisi epätasapuolinen ja aiheuttaisi alalle paljon työttömyyttä ja konkursseja. Kaikkinensa arvioiden uuden veron vaikutus on pelkästään negatiivinen ja näiden vaikutusten vuoksi uusi vero ei ole perusteltu.

 

Lausunnon lopputulema

 

Lausunto ei puolla uutta veroa missään muodossa ja kehottaa valtiovarainministeriötä, ministerineuvostoa ja hallitusta hylkäämään esityksen. Lausunto kehoittaa valtiovarainministeriötä arvioimaan esimerkiksi moottoripyörien autoveron laskemisen talousvaikutuksia, sillä moottoripyöräkaupan vilkastuessa valtio voisi hyvinkin saada enemmän verotuloja, sillä yleinen talousnäkymä on positiivinen ja kotitaloudet ovat valmiimpia käyttämään rahaa muun muassa harrasteisiin. Ylimääräinen veromuoto ohjaisi rahat muualle, pahimmassa tapauksessa ulkomaanmatkailuun.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (51 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

PS-nuoret ja liivijengit yhtykää?

Käyttäjän suvikarhu kuva
Suvi Karhu

Ajan aina liivit yllä, tosin ei ehkä sellaiset, mitä ensiksi kuvittelit. :)

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Selkeä väylä vaikuttaa olisi suoraan ministereihin ja kansanedustajiin.

Käyttäjän suvikarhu kuva
Suvi Karhu

Jos luit blogini, niin kirjoitin siinä: "Minä olen yrittänyt tehdä. Olen seurannut aktiivisesti moottoripyörän ajoneuvoveron lakimuutoksen etenemistä. Olen seurannut keskusteluja, olen seurannut tehtyjä tutkimuksia, olen lähettänyt sähköpostia kansanedustajille, jutellut kansanedustajien avustajien kanssa ja neuvonut kymmeniä muita ihmisiä myös laittamaan sähköpostia kansanedustajille."

Eli tätäkin on tehty, suoraa vaikuttamista kansanedustajiin.

Käyttäjän jennitamminen kuva
Jenni Tamminen

Eikös PS kannata tuota moottoripyöräveroa, kuten veneveroakin?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Totta. Aika kaksinaamaista äänien kalastelua PS.

Kun perus-kepu-kok antoi talonpojille 50 milj. "lahjan" ,miten ollakkaan sen moottorpyöräveron on laskettu tuovan 50 milj.

Millä verolla PS ajatteli korvata tuon 50milj. vajeen ? Vai pitäisikö leikata se 50 milj.eläkkeistä tai lapsilisistä?

Joka verovapaus ,joka uusi Kelan etuus korvataan aina uudella verolla tai hintojen nostolla,leikkauksella.
Aina. Jotta budjetti pysyy tasapainossa.

Käyttäjän suvikarhu kuva
Suvi Karhu

Kirjoitin blogissani: "On myös selvää, että veron
kerääminen tulee maksamaan melkoisesti ja onkin mahdollista, että veron
kerääminen tulee maksamaan valtiolle enemmän, kuin saadut tuotot, jolloin
tuottovaikutus valtion talouteen kokonaisuutena on negatiivinen. Kunnollisia vaikutusarvioita ei ole tehty ollenkaan."

Eli itse asiassa mitään 50 miljoonan euron vajetta ei ole, jos veroa ei tule. On erittäin todennäköistä, että jos tämä uusi vero estetään, säästämme rahaa.

Enkä ymmärrä syytöksiä ääntenkalastelusta. Olen rehellisesti tätä mieltä, sillä olen itse motoristi ja tutustunut aiheeseen. Puolueellamme ei ole puoluekuria.

Pahempaa ääntenkalastelua on Kokoomuksen suhmurointi. Ensiksi ajetaan läpi päivähoitojen maksukorotuksia, ja sitten kun asia ei etenekään, julistetaan isoon ääneen, että Kokoomus esti päivähoitomaksujen korotukset ja nyt lapsiperheet säästää! Miten lapsiperheet voi säästää rahaa, jos alunperinkin heiltä olisi vain viety lisää?

Käyttäjän BenRydman kuva
Ben Rydman Vastaus kommenttiin #17

Hyvä Suvi! Minä uskon, että olet todellakin aidosti asialla. Uskon ja toivon, että vaikutat myös suoraan puolueesi johtoon, jotta asian kyseenalainen kannattavuus tulee heillekin selväksi eikä pelkästään virkamiehille, jotka valmistelevat tällaisia asioita poliitikkojen pyynnöstä ja tahdosta. Kaikille puolueesi johdossa asia ei tunnu olevan niin tuttu. Sama koskee toki hallituskumppaneitannekin.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Minä olen myös sitä mieltä, että kaikkien muiden harrastuksia pitää verottaa tukevasti, ja minun harrastusteni verottaminen pitää lopettaa.

Pikaisen laskelman mukaan esimerkiksi viinin verotus johtaa siihen, että joudun ostamaan samppanjani ulkomailta.

Koska valtio yrittää verottaa juomaharrastustani vajaat kolme euroa per pullo, se menettää samalla arvonlisäverotuottoja yli kymmenen euroa per Bollinger -pullo.

Eikä tässä vielä kaikki. Joudun hakemaan samppanjani Ranskasta, jolloin käytän tuhansia euroja matkustellessani Aÿ:n ympäristössä.

Kolmen euron tuoton takia Suomi menettää siis tuhansia euroja. Ja koska kaikki 5,5 miljoonaa suomalaista tekevät varmasti samoin, menettää valtio alkoholiveron takia miljardeja.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Mitä veroja olisit valmis maksamaan jos Alkoholivero ja ALV jäisi pois valtion verotuloista?
Entä jos tupakkavero+ALV jäisi pois? Yhdessä nuo tuo valtion kirstuunn.3Mrd/vuodessa ALV:n kanssa.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

No höh, ideahan oli juuri se, että kaikki minuun, minun elämiseeni ja harrastuksiini kohdistuvat verot ovat kansantalouden kannalta äärimmäisen vahingollisia, eikä niitä siksi pitäisi periä.

Käyttäjän suvikarhu kuva
Suvi Karhu Vastaus kommenttiin #7

Jos luit lausunnon, huomaat, että miten paljon veroja motoristit maksavat jo valmiiksi. Kyse ei ole siitä, että jonkun pitäisi olla "ilmaishuvia", vaan siitä, että yliverotus ei ole järkevää.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #14

Niin, ongelmaksi vain muodostuu juuri se, että tyypillisesti itseen kohdistuvat verot ovat liian korkeita, ja muihin kohdistuvat liian matalia.

Eiköhän kaikkein oikeudenmukaisin ratkaisu olisi se, että kaikkia mahdollisia päristimiä verotettaisiin samalla logiikalla, ei niin että joidenkin harrastukset nauttivat muihin nähden edullisemmasta verokohtelusta.

Noin ylipäätään veneiden tai moottoripyörien verotus ei taida olla kauhean ylhäällä kansantaloudelle haitallisimpien verojen listalla - paitsi tietysti veneilijöiden ja moottoripyöräilijöiden mielestä.

Jos nyt aloitetaan ennemmin vaikka varainsiirtoverosta.

Käyttäjän suvikarhu kuva
Suvi Karhu Vastaus kommenttiin #27

Ymmärrän, mitä ajat takaa, mutta tässä ei ole kyse siitä.

Jos luit yhtään tarkemmin tuota lausuntoani:
"Uuden moottoripyörän hankinnan autoveroa ei ole laskettu viime vuosina ollenkaan, päinvastoin kuin uuden auton autoveroa. Motoristi hankkii usein pyöränsä käytettynä, sillä uudet pyörät ovat paljon kalliimpia vaikkapa Ruotsiin ja Norjaan verrattuna. Vaikka käytetty moottoripyörä on edullisehko hankkia, moottoripyöräilyyn liittyvät kustannukset ovat kovat. Pakollinen liikennevakuutus maksaa pyörästä riippuen n. 300 – 800 euroa ja päälle vapaaehtoiset kaskovakuutukset, jotka nekin ovat useita satoja euroja. Ajovarusteiden hankinta vie satoja, jopa tuhansia euroja. Polttoaine ei ole edullista. Pyörän huoltaminen on edullisempaa kuin auton, mutta huoltovälit ovat huomattavasti tiheämmät, jopa vain 6000 kilometriä. Keskimäärin motoristi, joka ajaa n. 7000 kilometriä vuodessa käytetyllä moottoripyörällä ja joka ajaa ajantasaisilla ajovarusteilla, huollattaa pyöränsä säännöllisesti, on täyskaskovakuuttanut pyöränsä ja käyttää suomalaisia matkailu- ja ravintolapalveluita, käyttää tähän rahaa 3000 euroa vuodessa, joista 1200 euroa menee vakuutuksiin, 650 euroa polttoaineisiin, 400 euroa ajovarusteisiin, 500 euroa huoltoihin ja varaosiin ja 250 euroa palveluihin. Tästä suora alv / vakuutusmaksuverotuotto valtiolle on n. 700 euroa, polttoaineen valmisteveron tuotto 270 euroa ja lisäksi muut välilliset verotuotot, kuten käytettyjen yritysten maksamat verot ja työntekijämaksut."

ja

"Moottoripyöriä ei ole kohdeltu viime vuosina tasapuolisesti valtion verotuksessa, sillä autoveroa moottoripyöristä ei ole laskettu lainkaan, vaikka autojen autoveroa on laskettu useaan otteeseen. Uusien moottoripyörien myynti on ollut jatkuvassa laskussa vuodesta 2007 alkaen. Uusi ajoneuvovero moottoripyörille ei myöskään kohtelisi motoristeja tasapuolisesti, sillä vero olisi kiinteä, eikä veroa hyvitetä missään tilanteessa. Tämä olisi toisin kuin autoissa, sillä kun auto poistetaan liikennekäytöstä, verovelvollisuutta ei ole. Tosiasiassa moottoripyörien ajoneuvovero verottaisi moottoripyörän omistamista, eikä käyttöä, toisin kuin autojen osalta. Vero ei olisi näin tasapuolinen eikä oikeudenmukainen motoristeille."

Käyttäjän JuhaniHirvonen kuva
Juhani Hirvonen Vastaus kommenttiin #7

No höh, ideahan oli juuri se, että kaikki minuun, minun elämiseeni ja harrastuksiini kohdistuvat verot ovat kansantalouden kannalta äärimmäisen vahingollisia, eikä niitä siksi pitäisi periä.
Tomi, osuva kommentti.

Peritään siltä 1000 euroa kuussa saavalta. Esim. polkupyörävero. Sillä ajetaan esim. kymmenen kilometrin kauppamatka. Eikä sillä ole näitä nykyajan "osallistumisvälineitä". Valituksia ei kuuluisi. Näinhän tämän varmaan pitää mennä. Ruikutus Somessa loppuu... Kaikkeen löytyy ratkaisu, kun kuuntelee...Vaikuttajia!

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Jos haluat välttämättä rinnastaa alkoholinkäytön harrastuksena esimerkiksi moottoripyöräilyyn, pitäisi alkoholinkäyttöä kohdella seuraavasti:

- Alkoholin tuonti ulkomailta ei olisi lainkaan sallittua.
- Joudut siis ostamaan jokaisen pullon täysillä veroilla Alkosta.

Tästä huolimatta olet kerännyt kellariisi pienen kokoelman. Sen jälkeen valtio toteaa, että sinun onkin maksettava jokaisesta jo ostamastasi pullosta 150 euron vuosittainen vero. Voit myös vaihtoehtoisesti yrittää juoda ne kaikki kerralla loppuun ennen veron voimaantuloa, tai kilittää pullot rikki ja ostaa Lasinkierrätyskartelli Oy:stä todistus siitä, että pullot on tuhottu. Muussa tapauksessa maksat jokaisesta pullosta veroja 150 euroa vuodessa maailman tappiin asti.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Suomessa ei nyt voi lähteä hallituspolitiikassa noukkimaan rusinoita pullasta ja kiukutella moottoripyörä-, tai veneverosta.

En itsekään niitä kannata, mutta nyt kun on lähdetty säästämään diabetes-potilaiden lääkekorvauksista ym. on aika kaukaa haettua kiukuttelua moottoripyöräverosta.

Itseasiassa aika monessa maassa on moottoripyörävero. Minä näin siitä erään sovellutuksen Thaimaassa, kun kyselin mikä se sellainen läpinäkyvä putki oli, joka oli ruuvattu moottoripyörän kylkeen. Siinä oli se verolappu sisällä rullalla.

Muuta johonkin halvempaan maahan, jos haluat lompakkoon lisää rahaa moottoripyöräilyä varten. Samalla saat helpommin säästettyä sen oman asunnon, tai omakotitalon.

Sinänsä nykyinen veronkiristys- ja leikkauspolitiikka tuskin maata pelastaa. Ei kyetä korjaamaan varsinaisia ongelmia. Ongelmat korjautuvat pakosti joka tapauksessa. Sitä ei voida estää.

Vuosikausien säästöjen ja leikkausten kierre osoittaa ettei kyetä puuttumaan oikeisiin ongelmiin. Elinkustannuksia alemmaksi ja sitä kautta syntyy palkkojen leikkausvaraa. Sieltä se korjaus lähtee.

Käyttäjän suvikarhu kuva
Suvi Karhu

Jos luit kirjoitukseni, niin huomaat kyllä, että tuon siellä selvästi esille sen, miten paljon motoristit jo nyt maksavat veroja. Viittasit Thaimaahan. En tunne kyseisen maan käytäntöjä, mutta on varmaan hyvin mahdollista, että siellä ei veroteta esimerkiksi polttoainetta niin raskaasti, tai muutenkaan alv-taso ole korkealla (Thaimaan Alv on 7%). Suomessa motoristit ei paljoa sandaaleissa ja shortseissa ajele. Eikä Thaimaassa paksuissa viileän ajokelin gore-tex -ajovarusteissa, jotka maksavat monta sataa euroa (ja alv 24%).

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Lähteet?

"Itseasiassa aika monessa maassa on moottoripyörävero."

Kirjoitin näin, kuten yllä. Älä takerru yhteen maahan ja hae siitä perusteluja. Se oli vain esimerkki miten se näkyi itse pyörässä.

Käyttäjän suvikarhu kuva
Suvi Karhu Vastaus kommenttiin #20

Suomessa moottoripyörästä peritään jo ostovaiheessa veroja, autoveroa. Tätä autoveroa ei ole laskettu lainkaan viime vuosina, vaikka autojen autoveroa on laskettu useasti.

Lisäksi tämä moottoripyörän ajoneuvovero olisi luonteeltaan hyvin erilainen kuin auton ajoneuvovero. Vero olisi todella selvästi omistusvero moottoripyörissä, kun taas autoissa kyse on omistusveron ja käyttöveron kombinaatiosta. Moottoripyörän ajoneuvovero on pakko maksaa vuosi kerrallaan, eikä siitä saa hyvitystä, vaikka kahden kuukauden jälkeen ottaisi pyörän pois liikennekäytöstä. Autosta hyvitykset saa.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Onkohan toi lausuntopyyntö nyt aivan tarkoitettu kaikille mattimeikeläisille?

Siinä on heti alussa teksti: "Jakelussa mainituille".

Eli lausuntopyyntö on niille, jotka ovat jakelulistassa.

Jos ihmiset rupeaa lausuntoja lähettelemään niin millä työajalla virkamiehet niihin perehtyvät? Toisaalta "lausuntojen" kanssa joutuu olemaan varovainen, kun se kirjoittaja kaivaa siihen ne omaa asiaansa tukevat näkökohdat ja jättää muut pois.

Varsinkin lähteet on syytä olla todella hyvin niissä lausunnoissa. Suora lainaus ja viittaus lähteen kohtaan ja mukana itse lähde, tai linkki siihen. Muuten ei ole mitään pohjaa, eikä uskottavuutta ja todennäköisesti lentää varmimmin roskikseen.

Poimin tähän pikaisesti muutaman kohdan tekstistä.

"50 miljoonan euron vuosittaiset tulot"

Lähde puuttuu?

"Moni on poistanut moottoripyöränsä
liikennekäytöstä ja veneilijöille tarjotaan avointa mahdollisuutta rekisteröidä
veneensä Viroon. Veropako asiassa on ilmeinen."

Lähde puuttuu?

"Smoto:n tutkimuksen mukaan moottoripyöräilijöistä noin 15% omistaa kolme tai useamman moottoripyörän."

Lähde puuttuu?

"Pakollinen liikennevakuutus maksaa pyörästä riippuen n. 300 – 800 euroa"

Lähde puuttuu?

Käyttäjän suvikarhu kuva
Suvi Karhu

Varmistin asian, että jokainen voi laittaa lausunnon, tältä sivulta: http://lainvalmistelu.finlex.fi/3-lausuntomenettely/

50 miljoonan euron vuosittaiset tulot: http://www.iltasanomat.fi/autot/art-2000002014568....

Moottoripyöriä poistettu liikennekäytöstä: http://www.iltasanomat.fi/autot/art-2000005025306....

Vene Viroon: http://www.talouselama.fi/uutiset/veneveron-pohja-...

Smoton tutkimus: http://www.smoto.fi/wp-content/uploads/2016/10/SMO...

Liikennevakuutus (ja kaskovakuutus) moottoripyöriin, hintavertailu: http://www.moottori.fi/liikenne/jutut/moottoripyor...

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

"Varsinkin lähteet on syytä olla todella hyvin niissä lausunnoissa. Suora lainaus ja viittaus lähteen kohtaan ja mukana itse lähde, tai linkki siihen."

Laita lähteet lausuntoon paikalleen.

Toinen mikä kannattaa selvittää itse lausuntopyynnön osalta, oliko pyydetty lausuntoa vain lausuntopyynnön jakelussa olevilta? Niin minä sen ymmärrän.

Siis näiltä:

Liikenne- ja viestintäministeriö
Oikeusministeriö
Poliisihallitus
Rajavartiolaitos
Tulli
MP –kauppiaat ry
Suomen motoristit ry
Teknisen kaupan liitto ry
Veronmaksajain keskusliitto ry

Periaatteessa hyvä asia, jos sinne saisi muutkin antaa palautetta, mutta se on resurssikysymys.

Käyttäjän suvikarhu kuva
Suvi Karhu Vastaus kommenttiin #24

Jos vilkaisit linkkini, niin sieltä tosiaan ilmenee, että kuka tahansa voi jättää lausunnon. Sitä on erikseen pyydetty noilta tietyiltä tahoilta, koska on oletettu, että he hyvin todennäköisesti haluavat jättää lausunnon ja ovat selviä sidosryhmiä asiaan. Jos onkin niin, että yksityishenkilö ei voi lausuntoa jättää, olen varma, että joku yhdistys, jossa olen mukana, jättää lausunnon yhdistyksen nimissä.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #26

Asia nyt kannattaa ensin tarkistaa, ennen kuin kukaan muukaan tekee turhaa työtä ja lähettelee "lausuntoja". Minä tulkitsen ton alla olevan, että on vain tarkoitettu jakelulistassa oleville. En huomaa olisiko tossa jokin kohta tulkittavissa yleiseksi lausuntopyynnöksi kaikille.

"Jakelussa mainituille"

"Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kevyiden moottoriajoneuvojen verosta ja laiksi ajoneuvoverolain
21 ja 57 §:n muuttamisesta"

"Valtiovarainministeriön vero-osasto pyytää lausuntoa oheisesta luonnoksesta
hallituksen esitykseksi laiksi kevyiden moottoriajoneuvojen verosta ja laiksi
ajoneuvoverolain 21 ja 57 §:n muuttamisesta."

"Lausunto pyydetään toimittamaan viimeistään 16.1.2017 sähköpostitse osoitteeseen
valtiovarainministerio@vm.fi."

"Lisätietoja esitysluonnoksesta antaa neuvotteleva virkamies Markus Teräväinen,
p 02955 30719, etunimi.sukunimi@vm.fi"

Liikenne- ja viestintäministeriö
Oikeusministeriö
Poliisihallitus
Rajavartiolaitos
Tulli
MP –kauppiaat ry
Suomen motoristit ry
Teknisen kaupan liitto ry
Veronmaksajain keskusliitto ry

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Ei tarvinnut edes joukkovoimaa; poistin laitteen liikenteestä ennen vuodenvaihdetta. Ei tarvitse maksaa vakuutusmaksuja, vakuutusmaksuveroja, polttoaineveroja, huoltoja, arvonlisäveroja eikä paljon muutakaan aiheeseen liittyvää.
Uskoakseni moni muukin on päätynyt samanlaiseen ratkaisuun ja olisikin mielenkiintoista nähdä tilastot loppuvuoden 2016 osalta. Minkähän vuoksi niiden julkistamista on viivytelty?

Käyttäjän suvikarhu kuva
Suvi Karhu

Itse tein sen, että siirsin moottoripyöräni täyskaskosta osakaskoon. Valtio menettää vakuutusveroja vuodessa 144 euroa osaltani. Pyöräni arvo on hyvin pieni, jotain 3000 euron kieppeillä (vm. 2007, ajettu 53000km), joten ei ole ihan järkeä enää maksaa järkyttäviä summia täyskaskosta.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Samalla voitaisiin käyttää joukkovoimaa autoveron kokonaan poistamiseksi. Ja onhan niitä monia muitakin veroja, joita voitais vaatia poistettavien listalle...

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Suvi Karhu, poliitikkona tietänet, että yhteiskunta tarvitsee rahaa. Joka taho älähtää aina, että ottakaa muilta, mutta ei minulta. Mutta ei se vaan niin toimi. Nyt ovat kyseessä motoristit. Kun katsoo sitä kalustoa, mitä heillä on, niin eivät motoristit taida olla sitä heikompiosaisinta kansanosaa.Edelliseen viitaten maksukykyä löytyy.

Käyttäjän suvikarhu kuva
Suvi Karhu

Kirjoitin lausunnossani: "On myös selvää, että veron
kerääminen tulee maksamaan melkoisesti ja onkin mahdollista, että veron
kerääminen tulee maksamaan valtiolle enemmän, kuin saadut tuotot, jolloin
tuottovaikutus valtion talouteen kokonaisuutena on negatiivinen. Kunnollisia vaikutusarvioita ei ole tehty ollenkaan."

Jos luit siis edes tämän kohdan kirjoituksestani, niin ymmärrät, että kyse ei ole siitä, tarvitseeko yhteiskunta rahaa. Kyse on siitä, että yhteiskunta tulee menettämään rahaa, jos uusi vero saatetaan voimaan. Muuten olen yhtä mieltä siitä, että yhteiskunta tarvitsee rahaa, tai itse asiassa tämä valtio tarvitsee vähemmän menoja. Joten siksi vero ei ole perusteltu.

Käyttäjän ArtoHeinonen kuva
Arto Heinonen

Kyseessä on puhtaasti omistamiseen liittyvä vero. Ei veroteta käyttöä, vaan omistamista. Pahiten kärsii harrastaja, joka omistaa useita laitteita, jotka pitää ajokuntoisina ja rekisterissä. Syynä on Soinin katkeruus herrojen huvikuunareita ja ja juppikoottereita kohtaan. On naivia kuvitella, ettei näiden veropäätöksien avattua korkin löytyisi uusia kohteita. Persujen kauna ja katkeruus lopettaa harrastustoiminnan pienituloisilta.

Käyttäjän suvikarhu kuva
Suvi Karhu

Kuten lausunnossanikin lukee: "Uusi ajoneuvovero moottoripyörille ei myöskään kohtelisi motoristeja tasapuolisesti, sillä vero olisi kiinteä, eikä veroa hyvitetä missään tilanteessa. Tämä olisi toisin kuin autoissa, sillä kun auto poistetaan liikennekäytöstä, verovelvollisuutta ei ole. Tosiasiassa moottoripyörien ajoneuvovero verottaisi moottoripyörän omistamista, eikä käyttöä, toisin kuin autojen osalta. Vero ei olisi näin tasapuolinen eikä oikeudenmukainen motoristeille."

Soinin "juppiskootteri"-juttu: http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612222200044694...

Käyttäjän ArtoHeinonen kuva
Arto Heinonen

Soinin juppikootterijuttu on sinänsä outo. Keksii itse käsitteen, joka kuulostaa skootterilta. Sitten selittää omakeksimäänsä käsitettä, etten minä sitä tarkoittanut! Uskoo ken tahtoo. Tuleeko muuten siis myös vesijettivero?

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Mp-verosta tulee kielteistä palautetta valtavasti. Enemmän kuin mistään muusta 26 vuotisen efuskuntaurani aikana. Siis todella katastrofaalinen asia. Kaataa hienon harrastuksen ja satoja yrityksiä.

Kun esim. diabeteslääkkeiden korvausta tai pieninmpiä eläkkeitä tai opintotukea tai työttömyysetuuksia leikattiin, kielteistä palautetta ei tullut juuri lainkaan. Ei myöskään kiinteistöveron nostosta. Ihmeellistä.

Onko siis niin, että moottoripyörän omistajat ovatkin kaikkein köyhimpiä ja pienituloisimpia ja diabeetikot, työttömät ym varakkaimpia? Tätä pohdin samalla, kun mietin, pitääkö mp- vero torjua, kun esim diabeteskorvauksen leikkaus tuli hyväksytyksi (mikä teki äärimmäisen kipeää).

Olisiko parempi ottaa valtiolle lisää velkaa ja luopua kaikista ikävistä veroista? Tätäkin mietin. Velkaahan valtiolla on vasta noin 110 mrd euroa ja kasvu tänäkin vuonna 5,5 mrd euroa. Ehkä seuraavat sukupolvet maksavat sitä pois iloisesti!

Käyttäjän JuhaniHirvonen kuva
Juhani Hirvonen

Loistavaa; politiikassa mukana oleva vastaa suoraan ja vielä perustelee.
Verot ovat ikäviä, mutta onko niitä aina vastutettava ja koettaa vaikka harjalla huiskien työntää edemmäksi. Moottoripyörä maksaa. tuskin sen hankintahintaan nähden voi vero kohtuuton olla. Ainahan joku yhteiskunnan päätöksistä kärsii, mutta päätöksiä on tehtävä!

Käyttäjän suvikarhu kuva
Suvi Karhu

Kuten kirjoitan lausunnossa, vaikutukset valtion talouteen tämän uuden veron myötä ovat mitä todennäöisimmin negatiiviset. Valtio ei saisikaan lisää verotuloja, vaan itse asiassa kokonaisverojen määrä moottoripyöräilystä laskisi. Valtiontaloudellisia perusteita verolle ei ole. Siksi tätä vastustetaan niin laajasti.

Käyttäjän hallinta kuva
Ari Pitkäranta

Hyvä Toimi,
Voitko selventää vielä, jos kerran näitä kotimaan matkailuun tarkoitettuja välineitä nyt pisteverotetaan omistamisen perusteella, niin miksi tästä on jätetty kokonaan ulkopuolelle asuntovaunut ja asuntoautot? Vastutatko myös niiden verotusta kiivaasti vastaavilla perusteluilla? Niiden omistusverotus olisi vielä helpompaa toteuttaa? Onko tähän joku syy jättää koko skaala verottamatta? Sielä olisi myös valtiolla otettavaa. Miksi?

Tämän lisäksi yhdistysten verovähennysoikeudet tulisi poistaa. Miksi yhdistyksen jäsenyydestä saa verohelpotuksia? Puhutaan kumminkin yli 600 miljoonan euron potista käsittääkseni AY liikkeiden suoralla verotuella, josta taisi tulla noin 200 miljoonaa suoraa verotulojen menetystä vapaaehtoisen yhdistysjäsenyyden vuoksi? Eikös naapurimaassa jo näin tehty?

Miksi näpertelette tällaisia lillukanvarsia ettekä ota oikeasti talouteen vaikuttaviin asioihin kiinni? Tähänkin omistuverotukseen on tuhlattu aikaa ja rahaa jo kohta muutaman vuoden verokertymän verran.

Ja minkä verran muuten puoluetuista olette valmiita leikkaamaan? Suomen valtion kannalta tuontyyppinen tuki on täysin kestämätön. Puoluieden tulisi vapaaehtoisin jäsenmaksuin ja talkoovoimin kerätä tulonsa. Jos näin ei kykene puolue tekemään, niin olisiko syytä sopeuttaa toimintaa? Niin muutkin tekevät.

Nämä vain nopeasti ehdotuksina. Varsinkin tuo asuntovaunujen ja -autojen omistusverottomuus on varsin kohtuuton etu yhdelle harrastajaryhmälle. Kun kyse on varakkaista harrastajista vielä. Nehän maksaakin moninkertaisesti moottoripyörien hinnan ja aiheuttaa ruuhkia ja siten saastuttaa moninkertaisesti enemmän.

Käyttäjän suvikarhu kuva
Suvi Karhu

Puoluetuethan ei varsinaisesti liity tähän aiheeseen lainkaan, mutta puoluetukia laskettiin vuodelle 2016 8,5%, yhteensä 2,5 miljoonaa euroa. Perussuomalaisten oma osuus tästä oli 0,5 miljoonaa euroa.

Puoluetukien täydellisessä poistamisessa olisi toki säästöjä valtiolle 29,6 miljoonaa euroa. Mutta ongelma olisi sen jälkeen, kun puolueet olisivat entistä sidottuja siihen, mikä käsi heitä ruokkii. Käytä päätäsi, niin tiedät, mitkä puolueet ovat minkäkin tahon käsikassarana aivan täydellisesti sen jälkeen. Ja mitkä puolueet jäisi tyhjän päälle ja kuolisivat pois. Näen puolueen pyörittämisen aitiopaikalta, ja esimerkiksi jäsenrekisterin ylläpito ja muut byrokraattiset hommat vievät paljon aikaa.

Käyttäjän KlasKreutzman kuva
Klas Kreutzman

PERSU oikealla asialla - hienoa! Jotenkin tämän moottoripyörän LUXUS/harrastusvälineveron (vero kohdistuu omistamiseen, ei käyttöön) voisin ymmärtää jos minulla olisi kaupunkiasunto Eiranrannassa ja autotallissa olisi n. 50 000€ arvoinen Ducati Panigale R harrastusvälineenä. Mutta kun asun 15km päässä kuntakeskuksesta ilman kattavaa julkista työmatkaliikennettä ja vajassa on n.1500€ arvoinen 20 vuotta vanha luotettava enduropyörä varakulkuneuvona, niin Soinin "juppikootteri" LUXUS/harrastusvälineveroa en omalta kohdaltani oikein ymmärrä :-(

Käyttäjän JuhaniHirvonen kuva
Juhani Hirvonen

Moottoripyörä, liikennemönkijä, suuri vene, ei niitä voi verolle panna. Joukkovoima vastustaa.

Nythän liikenteessä on näitä sähkökäyttöisiä kulkuvälineitä aika paljon, kolmipyöräisiä, vanhusten ja vammaisten käyttämiä Eikä niillä taida olla mitään rekisteröintipakkoakaan. Ajokorttiakaan ei vaadita. Varmaan säästetty pitkään, ennen kun on saatu hankittua. Ei kun verolle, rekisteröinti ja ajolupa pakollisiksi. Tahtovat vielä olla tiellä, kun mönkijät ja moottoripyörät kulkevat vauhdikkaammin.

Löytyihän se ratkaisu (otetaan seuraavaksi vaikka vanhusten käyttämät potkurit ja rollaattorit),

Kysyn Suvi Karhulta; miltä vaihtoehto kuulostaa?

Käyttäjän SauliPenttil kuva
Sauli Penttilä

Veron puolustajat eivät alkuunkaan ymmärrä mp tai autoveron ohjaavaa vaikutusta kuluttajan käytökseen. Veroa ei pidä nostaa vaan laskea jolloin polvileen lyöty mp-kauppa lähtee räjähdysmäiseen kasvuun kuten Norjassa on tapahtunut, veroa laskettiin vuoden 2015 alusta ja kauppa on kasvanut kaksinkertaiseksi siitä. Ei ole mitään järkeä verottaa kuoliaaksi jo ennestään pientä ryhmää vaan kannustaa ihmisiä ostamaan lisää ja uusia moottoripyöriä. Jos joskus suomessa päästään edes lähelle takaisin kymmenen vuoden takaisia yli kymmenentuhannen kpl vuosimyyntejä, asettakaa silloin lisää veroa, nyt sen lisääminen vain vähentää kokonais verokertymää.

Käyttäjän suvikarhu kuva
Suvi Karhu

Autoveron lasku uusista autoista on nostanut autoveron kokonaiskertymää. Moottoripyöristä autoveroa ei olla laskettu lainkaan pitkään aikaan, vaikka autoista tosiaan ollaan. Ei tarvitse olla ees hirveän älykäs ymmärtääkseen, että moottoripyörillä autoveron lasku toisi tismalleen saman vaikutuksen kuin mitä autokaupassa on nähty. Kauppa vilkastuisi, työpaikkoja tulisi lisää ja valtiokin saisi lisää verotuloja.

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen

On aina kovin positiivista nähdä näin suurta paloa rauhanomaisin menetelmin tapahtuvan joukkovoiman käytön puolesta!

Olisi hieno nähdä poliitikoilta enemmänkin tällaisia otsikoita, esimerkiksi "käytetään joukkovoimaa, estetään sarvikuonojen (ja gepardien ja afrikannorsujen ja...) kuoleminen sukupuuttoon!"

Tai "käytetään joukkovoimaa, estetään viime viikolla uutisoitu, Suomen luonnon itsenäisyyden aikana tapahtuneen köyhtymisen jatkuminen - käännetään kurssi päinvastaiseksi!"

Olisiko tällaisissa mitään ideaa moottoripyörien verotusasian oheen?

Esa Juntunen

Kyllä minulla on varaa maksaa mp-vero vaikkakin hallitus on jo "säästänyt" puolet töistäni opetusalalla. Maksaisin kuitenkin mielelläni verot harrastustani tukeviin yrityksiin ja tällä tavalla tulisi työpaikkojakin. Nyt olen tehnyt päätöksen, että säästän veron moninkertaisesti. Huollot mp/vene/kelkka teen itse = 1000€/v, vakuutuksista n. 100€/v, 1 mp-reissu vähemmän eli 2-3 hotelliyötä + ravintola 200-500€. Näistä kun laskee alv:n osuuden ja mitä jäisi yrityksille niin pakkaselle uusi vero pahasti menee. Suomen taloudessa on paljon nousun merkkejä esim. Oulun seudulla ICT-alan investoinnit ovat samanverran kuin vuonna 2008 ( Business Oulu). Nyt ei saisi missään nimessä tyrehdyttää nousua verottamalla.

Hallitus säästää, miksi en minäkin!

Pentti Vaherkoski

Minulla on viisi moottoripyörää, yhteisarvoltaan reilu kymppitonni.
En vastusta tulevaa veroa. Mutta sitä mina vastustan, että nyt kaavailtu vero ei toteudu oikeudenmukaisesti. Hallitusohjelmassa puhutaan rekisteröityjen veneiden ja kevyiden moottoriajoneuvojen verosta. Tietääkseni kyseiseen joukkoon kuuluvat kaikki yli 5,5m/15kW vesikulkuneuvot, sekä mopot, mopoautot, mönkijät, traktorit ja moottorikelkat.

Poliittisten irtopisteiden keruun takia, ja omien kannattajajoukkojen ärsyttämisen estämiseksi tuo joukko on kuitenkin harventunut merkittävästi. 400 000 traktoria ja 200 000 mopoa jää verottamatta. Ei noiden verojen 150 euroa vuodessa tarvitse olla, mutta 50 euroakin toisi valtion kassaan 30m€. Suuri osa veneistä jää verottamatta, kun rajaksi asetetaan 9m tai 38kW. 100 000 moottorikelkkaa, ts. 15m€ verotuloja, jää verottamatta sen takia, ettei moottorikelkoista kerättävän vähäisen verokertymän vuoksi ole tarkoituksenmukaista sisällyttää moottorikelkkoja veron piiriin.

Tärkeimpänä näkisin kuitenkin sen, että verotus noudattaa samoja periaatteita kuin autonkin verotus. Vero olisi siis päiväkohtainen, ja liikennekäytöstäpoisto katkaisee verovelvollisuuden. Järkevältä tuntuisi myös se, että vero olisi sidottu tehopainosuhteeseen.

Itse olen karkeasti laskenut, että viime kesänä maksoin harrasteesta alveina ja polttoaineverona 650 euroa. Tulevana kesänä tuo summa supistuu 200 euroon. Eikä tässä ole vielä huomioitu sitä, että tulen tinkimään kaikesta muustakin kulutuksesta mahdollisimman paljon. Voisi sanoa, että kamelin selkä on katkennut.

Käyttäjän suvikarhu kuva
Suvi Karhu

Minä laskin myös aika tarkasti kaikki moottoripyöräilyyn uponneet eurot viime kesältä. Ajoa 12 000km, josta 8000km Suomessa. Polttoainetta mennyt yhteensä siis n. 470 litraa (E98), lähes 700 euroa, josta polttoaineveron osuus n. 315 euroa ja alv:n osuus n. 100 euroa. Uusi kypärä, kypäräpuhelinjärjestelmä, sivulaukut, sadehaalari, heijastinliivit: yhteensä alveja niistä n. 185 euroa. Yksi huolto, alveja 50 euroa. Vakuutukset 1300 euroa, joista vakuutusvero 310 euroa.

960 euroa vuodessa. Puhdasta veroa valtiolle. Lisäksi tietenkin noiden yritysten mahdollisten työntekijöiden ansiotuloverot, yritysten itsensä mahdollisesti liikevoitosta maksamat yhteisöverot jnejne.

Käyttäjän KariTuominen-Shemeikka kuva
Kari Tuominen-Shemeikka

Tulevan vuoden rahankäyttöä suunnitellessani, olen päätynyt poistamaan liikenteestä viisi pyörää ja veneen. Mp-merkkikerhojen "teemaviikonloput" jätän väliin, koska 150 euron verotus yhdestä viikonlopusta tuntuu ainakin väärältä.
Mietin ehkä yhden pyörän osalta veron maksua ja löysinkin siihen rahoitusratkaisun.
Harrasteautot ovat olleet pääosin poissa liikenteestä, jollain niistä on käyty kesän mittaan ehkä yksillä kekkereillä ja maksettu minimivero 12 euroa + Trafille 6 euroa. Tämä siis onnistuu autolle, mutta ei moottoripyörälle tai veneelle.
Mutta käytössäkin on myös ollut jatkuvasti kolme autoa, eikä niitä ole poistettu liikennekäytöstä vaikka moottoripyörällä on välillä ajeltukin.

Vastedes tähän tulee muutos, poistan autoja liikenteestä huomattavasti hanakammin kun niille ei ole tarvetta. Ihmettelen etten ole tätä aiemmin tajunnut.
Esim. matkailuauton vero on 1,95 euroa/päivä, joten säästöä tulee selvästi jo parissa viikossa, poisto tosin maksaa sen 6 euroa, mutta säästöä jää silti. Mahdollisen ulkomaanmatkan ajaksi kannattaa hyvinkin poistaa liikenteestä perheen kaikki autot. Suosittelen muillekin, vaikka ei vero juuri nyt omaan lehmään osuisikaan.

Veneilyn osalta verovapaitakin vaihtoehtoja on käytettävissä, joutaapa se "suurin" seistä pihalla kuten tähänkin asti, tosin nyt rekisteristä poistettuna ei ole pelkoa edes yhdestä ex tempore viikonlopusta, jollaisen koin viimeksi vuonna 2014. Jää pois trailerin katsastamisenkin hinta ja vaiva.

Kun Toimi Kankaanniemi ihmettelee MP-veron saamaa huomiota niin voin kertoa, että nyt on tämän keskustelun aika, aiheita kyllä riittää. Sillä tämä sama veronmaksaja maksaa yhtälailla myös niitä kiinteistöveroja, ostaa verenpaine- ja diapetes-lääkkeensä ja tekee ylipitkiä työpäiviä ilman lomia maksaakseen joka asiasta veroa. Ja ihmettelee, miksi valtio ei leikkaa kuluista?

Käyttäjän MatsSandvik kuva
Mats Sandvik

Suomessa oli 342 259 rekisteröityä traktoria vuonna 2006 (wiki)

Satasen verolla kipale tulis 34 miljoonaa "catshing" valtion kassaan ...niin mutta nämä traktoristithän äänestää moottoripyöräveron keksijöitä, että jätetään ne sivuun ja verovapaaksi.

Käyttäjän OlliAulio kuva
Olli Aulio

Minun 30 vuotta vanha perämoottorini oli talvisäilytyksessä ja huollossa. Joudun maksamaan siitä valtiolle arvonlisäveroa enemmän kuin venevero olisi. Tuntuu kohtuuttomalta että samaa asiaa venettä veotetaan moneen kertaan. (ja nyt en puhu bensaverosta , varaosien avl :stä yms olenkaan)

Jukka Vuorela

Tuo verosuunnitelma on vain jotenkin kohtuuton kun laskee niitä päiviä mitä motoristi on tien päällä kesän aikana. Olisin valmis maksamaan esim 50€ veron täysin mukisematta, mutta kun nämä veroeurot tarvitaan paikkaamaan niitä koloja joita nämä viime hallitukset on saanut aikaan. Esim autovero, pieni prosentti siitäkin verosta menee autoilijoiden turvalliseen liikkumiseen tien päällä. Missään pohjoismaissa ei tiet ole niin huonossa kunnossa kuin suomessa.
Suomessa alkaa olee liian kallis organisaatio kun mikään ei riitä, pitäiskö ylhäältäpäin alkaa säästötoimenpiteet...
Käyttäkää järkeä ja kohtuutta, ja tosiaan me motoristit ollaan kohtuu köyhiä...

Käyttäjän AnttiNiskanen kuva
Antti Niskanen

Mielenkiintoista...

Verotuskuvio menee kaiken kaikkiaan siihen suuntaan, ettei mitään enää kannata omistaa, siis Suomessa.

Täytän 60 vuotta tänä vuonna vähän ennen kuin itsenäinen Suomi saavuttaa sadan vuoden iän.

(Toive)ajattelin vielä pari vuotta sitten, että jäätyäni eläkkeelle, matkustelisin ympäri rakasta Suomea moottoripyörälläni ja veneelläni kesäisin, lähinnä järvisuomessa.

Näin ei tule käymään. Moottoripyörän omistaminen, ja varsinkin vakuutettuna ajoneuvona pitäminen on tehty jo sen verran kalliiksi, että uudet veromuutokset tulevat lopettamaan oman moottoripyörällä tapahtuvan kotimaanmatkailun täysin.
Toivottavasti saan moottoripyörästä luopuessani pitää edes osan myyntisummasta.

Veneen myynnistä en vielä tiedä enempää kuin sen että järvimatkailua harrastaneena en voi, enkä halua rekisteröidä venettäni Viroon tms.
Säästyy säilytysmaksut kun luovun siitäkin.

En valita olevani köyhä, palkkani on hyvä, eikä eläkkeenikään tule olemaan huono. Minulla vain ei ole mitään syytä maksaa ylimääräistä veroa matkailustani kotimaassa.

En myöskään tiedä, miten tämä vaikuttaa yrittäjiin, jotka vuokraavat veneitä ja moottoripyöriä. Jos heidän kustannuksensa pysyvät kohtuullisina, käytän varmaan heidän palveluitaan, jos heitä enää löytyy.

John Eriksson

Mielestäni Suvin lausuntokirjoitus on ihan kohillaan ja kirjoitettu motoristin kannalta unohtamatta pohdiskelua valtiontaloudenkin kannalta. Mielestäni näihin kommentteihin ei kannata vetää muita verotettavia kohteita koska lausunto on kirjoitettu juurikin moottoripyörien verotuskohtelun epäoikeudenmukaisuutta vastaan,vaikka voishan noita verotuskohteita keksiä maailman tappiin. Ei sillä ole merkitystä mitä puoluetta kirjoittaja edustaa jos seisoo lausuntonsa takana.

Toimituksen poiminnat